Luontopolut
Kouvolassa on muutamia rakennettuja luontopolkuja. Kaupungin mailla niistä sijaitsevat Heisanharjun, Pappikallion, Myllypuron sekä Känkkärän luontopolut. Sen lisäksi Kouvolan alueella on muutamia mm. kyläyhdistysten hoitamia luontopolkuja. Lisäksi Kalalammen ympärille on rakennettu pitkospuut.
Kaupungin luontopolut ovat lyhyitä ja pienialaisia, mutta silti arvokkaita luontokohteita. Monipuolisempia luontoelämyksiä lähiseudulla tarjoaa Repoveden kansallispuisto, joka sijaitsee noin 50 kilometrin päässä Kouvolasta Valkealan ja Mäntyharjun kuntien alueella. Kansallispuisto on perustettu 1.1. 2003. Repovedellä on laaja ja monipuolinen polkuverkosto sekä mahdollisuus mm. kalliokiipeilyyn ja melontaan.
Heisanharjun luonnonsuojelualue on kaunis luontokohde, joka
sijaitsee entisen Jaalan kunnan alueella. Heisanharju on kunnan
pohjoisosan
erämaa-alueella sijaitseva pitkittäisharju- ja pikkujärvijono, jonka
erityispiirteet ilmenevät parhaiten Kelesjärven ja Heisanjärven
kohdalla. Maantieltä numero 4164 on viitoitus Heisanharjun
pysäköintipaikalle, josta lähtee noin kahden kilometrin mittainen polku
harjua pitkin. Heisaharju kuvaa juuri sitä harjumaisemaa. Siellä tapaa
myös harjujen kasviharvinaisuuksiin kuuluvan Idänkeulakärjen.
Alueella on kota, laavu ja
tulentekopaikka. Jaalan Jaloiset hoitavat aluetta talkoovoimin.
Pappikallion luontopolun varrealla voi tutustua monipuolisesti eteläsuomalaiseen metsään. Noin kahden kilometrin mittainen luontopolku kulkee pääosin Pappikallion kuntopolkua myötäillen. Pappikallion alue on luontonsa pulesta erinomainen virkistysalue.
Valkealan puolella sijaitsee Kouvolan kaupungin osittain omistama Myllypuron
puronvarsilehto, josta on rauhoitettu 11 ha noin 50 metrin
leveydeltä ja 1,2 kilometrin matkalta Kymijoen rannasta ylöspäin. Puron
länsirannalle on rakennettu luontopolku, jonka avulla vältetään herkän
lehtoluonnon tarpeetonta kulumista. Polun varteen on tehty myös alueen
kasveista ja eläimistä kertovia opastauluja.
Känkkärän luontopolku sijaitsee Kymijoen maisemissa Anjalan
puolella Känkkärän
kalliolla. Luontopolku kalliolle lähtee Anjalan puolelta noin 120m
voimalaitoksen portilta sähkölinjan jälkeen oikealle. Polulla on
korkeusvaihteluja.
Luontopolut Kouvolan karttapalvelussa