Tilapäinen myynti, ulkomyynti ja liikkuva elintarvikehuoneisto
Tilapäinen myynti
Yksityishenkilöiden ja järjestöjen ei enää tarvitse ilmoittaa vähäriskisestä tilapäisestä toiminnasta etukäteen. Vähäriskistä toimintaa on esimerkiksi elintarvikemyynti koulujen myyjäisissä, seurakunnan kahvitilaisuus tai urheiluseuran makkaranpaisto paikallisottelussa.
Ilmoitus tulee kuitenkin tehdä, mikäli toiminta ei ole vähäriskistä (esim. raakamakkaran, sushin ja täyssäilykkeiden valmistus, savukalan tyhjiöpakkaaminen). Mikäli et ole varma onko toiminta vähäriskistä, ota yhteys alueesi terveystarkastajaan.
Elintarvikkeita myytäessä ja tarjoiltaessa tulee kuitenkin huomioida lainsäädännön vaatimukset esimerkiksi säilytyslämpötiloille. Myyjäisissä ja kahvitilaisuuksissa kannattaa suosia sellaisia tuotteita, jotka eivät vaadi kylmäsäilytystä (pullat, keksit, kuivakakut ym.). Pakkaamattomina myytävät ja tarjoiltavat tuotteet on hyvä suojata esimerkiksi kakkukuvulla. Pakattuna myytävät tuotteet tulisi merkitä ainesosaluettelolla ja valmistuspäivämäärällä.
Ammattimainen toiminta
Liikkuvan elintarvikehuoneiston käyttöönotosta tehdään ilmoitus yhden kerran sen kunnan viranomaiselle, jonka alueella toiminta aloitetaan. Tämän jälkeen tiedotetaan toiminnasta vähintään neljä vuorokautta ennen toiminnan aloittamista niiden kuntien viranomaisille, joissa toimintaa harjoitetaan.
Terveysvalvonnan lomakkeet