Tutkimus ja tuotekehitys
Osaamisen kehittäminen ja siirtäminen on keskeinen osa yritysten toimitaympäristön vahvistamista. Kouvolan kaupungilla on yhteistyösopimuksiin perustuvat suhteet yliopistoihin ja korkeakouluihin. Yleisen T&K-toiminnan edistämisen lisäksi, yhteistyötä kohdistetaan kärkiklustereilla tapahtuvaan tutkimukseen ja koulutukseen.
Tutkimus- ja kehittämistoiminnan keskeisiä kumppaneita ovat Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Helsingin yliopisto ja Kymenlaakson ammattikorkeakoulu, jotka ovat myös sjoittaneet toimintojaan Kasarminmäen kampusalueelle. Lisäksi yhteistyötä tehdään muun muassa Teknillisen korkeakoulun sekä Kuopion ja Lapin yliopistojen kanssa.