Työ- ja päivätoiminta
Kouvolan kaupunki järjestää työtoimintaa sosiaalihuoltolain, lain kuntouttavasta työtoiminnasta ja lain kehitysvammaisten erityishuollosta perusteella.
Työkeskus Vapriikki Anjalassa järjestää työtoimintaa.
Päivä- ja työtoimintayksikköt Valkealassa ja Kouvolan keskustassa järjestävät työ- ja päivätoimintaa.
Työtoiminta
Työtoiminnan asiakkaat ovat kehitysvammaisia, mielenterveyskuntoutujia, työttömiä tai muusta syystä työtoimintaan oikeutettuja henkilöitä.
Työtoiminnan tarkoituksena on tukea asiakkaan kuntoutumista työelämään ja arjessa selviytymistä. Jokaiselle asiakkaalle laaditaan yksilöllinen kuntoutussuunnitelma, joka on pohjana työtoimintapaikan ja työtoiminnan sisältöä suunniteltaessa. Suunnitelmassa sovitaan työtoimintapaikasta, toiminnan sisällöstä, kestosta ja tavoitteista. Usein siihen liittyy myös asiakkaan elämänhallintaan liittyviä asioita. Kuntoutujat ovat työtoimintasuhteessa kaupunkiin, ja he saavat työtoimintapäiviltään työosuusrahaa tai ylläpitokorvausta.
Asiakkaiden tukena on työvalmentaja tai työtoiminnan ohjaaja. Hän vastaa työtoimintaan perehdyttämisestä ja toiminnan ohjaamisesta. Hän toimii myös asiakkaan henkilökohtaisena palveluohjaajana ja usein myös linkkinä muihin asiakkaan tarvitsemiin palveluntuottajiin.
Päivätoiminta
Päivätoiminnan tavoitteena on tukea itsenäisessä elämässä selviytymistä, lisätä asiakkaan omatoimisuutta arkielämän toiminnoissa sekä ylläpitää että edistää asiakkaan toimintakykyä.
Työtoiminnan johtaja
Pertti Rinkinen
puh. 020 615 7773
Työkeskus Vapriikki
Junkkarintie 9
46910 Anjala
Vapriikki järjestää kehitysvammaisten työtoimintaa, sosiaalihuoltolain mukainen työtoimintaa ja kuntouttava työtoimintaa.
Toimintamuotoina ovat muun muassa metalli-, tekstiili-, kokoonpano- ja kuljetustyö, sekä pesulatoiminta.
Palveluihin hakeudutaan ottamalla yhteyttä kaupungin kehitysvammatyön palveluohjaajaan, sosiaalityöntekijään, kuntouttavan työtoiminnan työvalmentajaan tai psykiatrian poliklinikan työntekijään.
Henkilökunta:
Marita Ukkola, vastaava ohjaaja, kokoonpanotyö ja askartelu
puh. 020 615 6043
Seija Jauho-Rämä, työvalmentaja, tekstiilityö
puh. 020 615 8638
Markku Lippo, työvalmentaja, metallityö, kuljetus, ulkopuolinen palvelutyö
puh. 020 615 6016
e-mail etunimi.sukunimi[at]kouvola.fi
Toimintakeskus Jokivalkea
Vanhatie 114
45360 Valkeala
Valkealan toimipiste järjestää yksilöllistä, asiakkaiden erityistarpeet huomioivaa, tarkoituksenmukaista työ- ja päivätoimintaa kotona ja kodinomaisesti asuville kehitysvammaisille ja mielenterveyskuntoutujille.
Toiminta perustuu asiakkaan yksilöllisiin tarpeisiin ja suunnitellaan kunkin toimintakykyä vastaavaksi.
Henkilökunta:
Satu Häkkinen, vastaava ohjaaja vs.
puh. 020 615 7534
Heljä Lamponen, ohjaaja
puh. 020 615 6465
e-mail etunimi.sukunimi[at]kouvola.fi
Toimintakeskus Kuntola
Tapiolankatu 43
45200 Kouvola
Toimintakeskus Kuntola järjestää työ-ja päivätoimintaa lähinnä kehitysvammaisille henkilöille joko pysyvänä ratkaisuna tai siirtymävaiheena koulutukseen, avotyötoimintaan tai tuettuun työllistymiseen.
Yksilöllisten tarpeiden, mieltymysten ja taitojen perusteella asiakas voi sijoittua työtoimintaan joko kädentaitoryhmään tai kotitalousryhmään. Jos henkilön taidot eivät riitä työtoimintaan, on vaihtoehtona tarjolla viriketoimintaa järjestävä päivätoimintaryhmä.
Tavoitteena on luoda elämään säännöllinen rytmi, tukea toiminnallisin keinoin itsenäistymistä ja aikuistumista sekä mahdollistaa sosiaalisten taitojen kartuttaminen.
Henkilökunta:
Satu Mäkelä, vastaava ohjaaja
puh. 020 615 6647
Hannele Siukkola, kotitalousryhmän ohjaaja
puh. 020 615 6646
Raili Jääskeläinen, kädentaitoryhmän ohjaaja
puh. 020 615 6645
Maija Grönholm, kädentaitoryhmän ohjaaja
puh. 020 615 6645
Elina Jokivarsi, päivätoimintaryhmän ohjaaja
puh. 020 615 6644
e-mail: etunimi.sukunimi[at]kouvola.fi
Avotyötoiminta
Tapiolankatu 43
45200 Kouvola
Avotyötoiminnan yksikkö järjestää avotyötoimintaa sekä kaupungin toimipisteissä että yksityisissä yrityksissä. Toiminta perustuu sosiaalihuoltolakiin ja lakiin kehitysvammaisten erityishuollosta. Avotyötoiminnan tavoitteena on toimintakyvyn ylläpitäminen tai kuntoutuminen aina avoimille työmarkkinoille saakka.
Henkilökunta:
Jorma Lehtoranta, työvalmentaja
puh. 020 615 7770
Sari Vornanen, työvalmentaja
puh. 020 615 7164
Kehitysvammaisten ja mielenterveyskuntoutujien päivätoiminta
Kartanontien päivätoiminta
Kartanontie 2A
47200 Elimäki
Henkilökunta:
Anneli Jauhiainen, vastaava ohjaaja
puh. 020 615 7266
Päivi Lindgren, ohjaaja
puh. 020 615 6728