Mielakan päiväkodin toiminta-ajatus ja arvot
Toiminta-ajatus
"Meillä on aikaa leikkii ja oppii.
Täällä on monta turvallista nurkkaa ja soppii.
Jokaiselle löytyy aikuisen syli ja
lasten ilo kuuluu kaiken yli".
Arvot
- Lapset
Tärkein arvomme. Kunnioitamme lapsuutta ja annamme aikaa leikille. Kuuntelemme aidosti lasta. Kohtaamme lapset sekä yksilöinä että ryhmän jäsenenä ja otamme huomioon heidän ikä- ja kehitystasonsa varhaiskasvatuksessa. Aikuisen huolenpito ja välittäminen sekä säännöt ja rajat luovat turvallisuutta.
- Perheet
Kohtelemme vanhempia tasavertaisesti ja kunnioitamme perheiden erilaisuutta. Perheiden ja päiväkodin välinen yhteistyö eli kasvatuskumppanuus on lapsen hyvinvoinnin kannalta tärkeää. Huomioimme perheiden toiveet ja annamme tukea lasta koskevissa asioissa. Lapsen etu on tärkein.
- Työ ja työkaverit
Toimimme yhteisvastuullisesti, kunnioittaen työkavereidemme työtapoja ja taitoja ja kehitämme omaa ammatitaitoamme. Työssämme on tärkeää kehittää itseään, muuttua ja oppia työn vaatimusten mukaisesti. Arvioimme työtämme.
- Yhteistyökumppanit
Työssämme meillä on myönteinen asenne ammatilliseen yhteistyöhön.