Henriikka Raussi, Marras
Maalauksia
3.-29.1.2012
Vapaassa Taidekoulussa opiskelleen ja vuonna 2008 Kemin Taidekoulusta kuvataiteilijaksi valmistuneen kouvolalaisen Raussin (s.1984) teosten aiheet tulevat kirjallisuudesta, taiteen historiasta, unista ja useista muista aiheista.
Työskennellessään Raussi vaatii selkeät työajat : " minua helpottaa, jos tiedossa on päivämäärä, jolloin maalauksen tulee olla valmista. Etenkin ennen näyttelyä aikataulutus on ehdoton edellytys teosten valmistumiselle. Asetan selkeät työajat itselleni ja pidän niistä kiinni. En siis herää keskellä yötä hullun luovuuden puuskassa tekemään mitä sattuu, vaan työskentelen täsmällisesti."
Teoksiaan Raussi ei suuntaa tietylle kohderyhmälle, vaan ne ovat kaikille tarkoitettuja, " jokainen katsoo taidetta omalla tavallaan". Teosten aiheet vaihtelevat – osa on "vain" Raussin omien ajatusten selvittelyä kankaalle ja osa taas tilaustöitä, joten aihe tulee asiakkaalta. " Rajoja ei ole, voin maalata mitä vain pyynnöstä," Raussi kertoo. Tekniikallakaan ei ole rajoituksia, mieluiten Henriikka Raussi kuitenkin maalaa öljyväreillä kankaalle tai levylle sekä akvarellilla paperille.
" Tuntumaa saa hakea eri tekniikoilla, etenkin jos on pidempi tauko työskentelystä", Raussi toteaa. Eikä oikotietä onneen – hyväksi kuvataiteilijaksi – ole, itsensä kehittämisen pohjana Raussi pitää tekemistä, tekemistä ja tekemistä, " ei maalaamaan opi kirjoja lukemalla. Mallia ja apua voi katsoa, mutta kaikki on kokeiltava kuitenkin lopulta itse. Välillä huomaan tehneeni useita teoksia samalla värimaailmalla, joten jonkin muun teoksesta saatan saada kipinän uuden värin kokeiluun."
Markkinointi on Raussille vierasta, mutta välttämätön paha se tietysti on. " Olisi jo aika tutustua sosiaaliseen mediaan ja sen tuomiin mahdollisuuksiin " Raussi naurahataa.
Raussi ei vielä työskentele täyspäiväisenä taiteilijana, mutta on osallistunut useisiin näyttelyihin ja valmistautuu parhaillaan ensimmäiseen omaan näyttelyynsä. Kouvola – talon taidemuseon galleriassa tammikuussa 2012 esillä olevan näyttelyn aihe ei ole vielä tarkka, "pohjoismaiseen mytologiaan sekä symbolisimiin kuitenkin keskitytään, sävyt tulevat olemaan aika synkeitä," paljastaa taiteilija.
Torsti Penttinen, Vanha "merimies" muistelee
Maalauksia
31.1.-26.2.2012
Taustaa maalauksille
Maisema- ja talvikuvat on maalattu TirvalIa, jossa vietin lapsuudessani lomia, olin siellä lyseoaikana tukinuitossakin.
Nyt meillä on siellä kakkosasunto, jossa olemme viettäneet lomaa, sekä kesällä, että talvella. Paikan nimi on Koharju, vaarini, Artturi Kock omisti siellä koko mäen, sen nimi on nykyisin Kokinmaki. Paikkaan liittyy paljon muistoja, olimme siellä talvisodan aikana sotaa paossa. Sieltä korkealta mäeltä seurasimme ilmataisteluitakin, kun hävittäjät Utista nousivat venäläisiä vastaan. Kun sitten vuonna -52 muutimme Espoon Tapiolaan ja venesatama oli noin 200 metrin päässä, oli pakko hankkia vene. Ostin ensimmäisen kalastajamallisen 7,5 metrin kalastajaveneen Bromarvista vuonna -58. Sen jälkeen teki mieli isompaa ja teetin 10 metrisen kalastajamallisen, jossa oli kaikki mukavuudet. Sillä risteilimme pitkin rannikkoa Espoon Porkkalan ja Inkoon vesillä, joskus kauempanakin.
Rakensin kahteen lasikuiturunkoon hytit j a sisustuksen ja asensin sisämoottori meridieselit. Rannikkolaivurin kurssinkin suoritin jossain välissä, joten merielämää olen tutustunut monipuolisesti.
Tähtitiede on minua kiehtonut aina. Rakensin ensimmäisen linssikaukoputken lyseon kolmannella luokalla ollessani, siihen objektiivilinssin tilasin professori Vaisalalta Turussen läpimitta oli 50 mm okulaarin rakensin pienestä suurennuslasista, kyllä sillä näkyi Saturnuksen renkaat ja Jupiterin neljä kuuta, se oli likipitäin samanlainen kun Galileo Galilein ensimmäinen putki ominaisuuksiltaan ja suurennusteholtaan.
Rakensin vielä kouluaikana isomman peilikaukoputken, johon hioin peilin itse, Pääpeili oli 120 mm.
Sittemmin on harrastus jatkunut, kun tahtitiede etenee pitkin harppauksin ja elämään on tullut uutta ulottuvuutta, elämän muutoksen kautta, materiaalinen elämä on jäänyt sivuseikaksi.
Markku Kauris, Pinnalla - pinnan alla
Maalauksia
28.2.-25.3.2012
Olen syntyperäinen kouvolalainen, ja asun nykyään Vantaalla. Kuusi ensimmäistä vuotta asuin Kouvolassa, jonka jälkeen perheemme piti muuttaa työn perässä Helsingin seudulle. Ensimmäiset muistoni liittyvät pikku kaupungin kaduille, ja kun mahdollisuus tuli pitää näyttely vanhassa kotikaupungissa, mikä sen parempaa.
Käsillä tekeminen on minulle luontevin tapa ilmaista itseäni. Kuvataiteessa minua kiehtoo värimaailma, ja ne tuhannet eri variaatiot, mitä väreillä voi kuvata. Samaten kiinnostavat erilaiset pinnanrakenteet, joita materiaaleilla saa tehtyä.
Pääasiassa maalaan akryyli ja öljyväreillä, mutta teen myös töitä erilaisilla sekatekniikoilla (lasikuitu, kitti, puu jne.). Grafiikan opiskelun olen aloittanut pari vuotta sitten ja, ehkä tuloksiakin nähdään pian.
Kesäpaikkani on Kotkan saaristossa, mikä näkyykin taiteessani. Meri on yksi suuri innoittajani. Sitä voi katsella sekä läheltä että kaukaa. Se on ympäristöineen jatkuvassa muutoksessa, ja tarjoaakin koko ajan uutta tutkittavaa ja ihmeteltävää. Vuodenajat, värit, valo, tunnelmat, luonto ja sen yksityiskohdat. tarttuvat töihini. Varsinkin kevät, kun jäät lähtevät, ja linnut palaavat pitkän talven jälkeen
Hyvä muistutus itselleni ja miksei muillekin: Elämä on siinä missä parhaillaan seisot. Eikä horisontissa.
Edellisiä näyttelyitä:
Pistogalleria Tikkurilan kirjasto 2010 8.2 - 4.3.2010.
Kotkan kirjasto 9.6 - 4.7.2010.
Maretarium Kotka 1.8 - 30.9.2010.
Galleria Theodor Loviisa 25.1 .- 12.2.2011.
Kaunis Kampela Lauttasaaressa 1.10 - 31.11.2011.
Markku Kauris
Ari Helander, Värien hiljaisuus
Kuvia Amerikasta
27.3.-22.4.2012
Kuvat ovat hiljaa, mutta kun uppoutuu niiden väreihin, alkavat äänet kuulua katsojan sisimmässä. Vesiputouksen pauhu soi sinisenä. Suurkaupungin levottomat äänet kaikuvat pilvenpiirtäjien lasipintojen heijastuksissa. Kuuma tuuli ujeltaa autiomaan ikivanhan kallion punaisessa kivessä. Amerikan luonto on täynnä kontrasteja: värit vaihtuvat maisemassa kuin veitsellä leikaten. Amerikassa kaupungitkin tuntuvat osalta luontoa. Ne ovat maasta kohoavia saaria, joilla pilvenpiirtäjät seisovat vuorenjärkäleiden lailla ihmisten puikkelehtiessa niiden välistä kuin hyönteiset.
Kuvan ottaminen vangitsee värit ja tilanteen, mutta äänet jäävät kaikumaan mielikuvina kuvaajan kehoon. Syntyy värien hiljaisuus, johon katsoja voi ajatuksissaan painautua. Värit koskettavat tunteita, ne ovat kuin musiikin harmonia, sointujen vaihtuminen, joka pystyy liikuttamaan ihmistä sisältäpäin. Kun katsoo keskittyneesti, aistien rajat ylittyvät. Väreistä ja äänistä tulee yhtä. Katsominen muuttuu kuulemiseksi ja kuvan merkitys tulee lähelle.
Tulosta