Julkaisut
Kouvolan taidemuseolla ja Kouvolan kaupunginmuseolla on omat julkaisusarjat. Taidemuseon julkaisusarjassa on ilmestynyt tähän mennessä 20 julkaisua ja kaupunginmuseon julkaisusarjassa on ilmestynyt kolme julkaisua. Kouvolan taidemuseo julkaisee Kaakon taidemuseoiden kanssa yhdessä Kaakkuri-nimistä lehteä. Tunne -lehti julkaistaan Kouvolan kaupungin kulttuuritoimijoiden Tunne -ryhmän kanssa. Tilaukset ja tiedustelut 020 615 5297.
Julkaisuja on saatavana Kouvolan taidemuseosta.
Kimmo Seppäsen Valonheittäjien varjossa soittaa Blues on saatavana myös Kuusankoski-talolla.
Sinikka Kurkinen
Julkaisu on johdatus Sinikka Kurkisen retrospektiiviseen näyttelyyn, joka toteutettiin Imatran taidemuseon kanssa yhteistyössä. Kouvolan taidemuseon julkaisu on ensimmäinen kattava kokonaisesitys Kurkisen taiteesta. Sinikka Kurkinen on pitkän uran tehnyt taidemaalari, joka on koko ikänsä asunut Imatralla. Hän oli Sam Vannin oppilaana, ja kuuluu Suomen merkittävimpiin abstraktikkoihin. Hänen tyylinsä ulottuu 1960-luvun informalistisesta vaiheesta 1980-luvun konkretismiin. Hän on tunnettu voimakkaista väreistään ja suurikokoisista teoksistaan. Tekstin on laatinut Suomen naisabstraktikoista pro gradu-työnsä tehnyt FM Sirpa Häkli.
Toimitus Anna-Kaarina Kippola
Artikkelien kirjoittajat Eero Laajo, Imatran taidemuseo ja Sirpa Häkli, taiteilija, FM
Taitto ja ulkoasu Nina Rokka, RiimuRaami
Kopijyvä, Kouvola, 2011, 60 s. (nid.), 23 x 21 cm
Kouvolan taidemuseon julkaisuja 20
ISBN 978-951-8990-24-9
ISSN 0786-9134
EAN 9789518990249
Hinta 25 €, sis. ALV 9 %
Muutakin kuin rautatieristeys, Kouvolan keskustataajaman kaavoitus- ja rakennusperintö
Kirjassa tarkastellaan Kouvolan keskustataajaman kaupunkikuvaa sellaisena kuin se on muotoutunut historiallisten tapahtumien, kaavoituksen ja rakennussuunnittelun kautta. Sen monimuotoisuus saattaa yllättää ja ravistaa ennakkokäsityksiä.
Riihimäki-Pietari -rautatien rakentaminen, maanviljelys, Pohjois-Kymenlaakson puunjalostusteollisuus, venäläisen varuskunnan perustaminen, kauppalaksi tulo, kohoaminen lääninkeskuksen asemaan, kaupungiksi tulo ja monet muut tekijät ovat jättäneet jälkensä Kouvolan kasvoihin. Kirja piirtää Kouvolan muotokuvaa runsain kuvin ja taustoittavin tekstein. Tulevaisuuteenkin kurkistetaan vielä toteutumattomien hankkeiden kautta.
Toimitus Rurik Wasastjerna
Graafinen suunnittelu Salla Bedard
Artprint OY, Helsinki 2011
Kouvolan kaupunginmuseon julkaisuja 3
ISBN 978-951-8990-22-5
ISSN 1798-5056
EAN 9789518990225
Hinta 35 €, sis. ALV 9 %
ARS 11, Afrikka Kouvolassa, Africa in Kouvola
ARS11 – Africa in Kouvola on Kouvolan taidemuseo Poikilon julkaisu. Se on museon oma näyttelyluettelo kansainvälistä ARS11 –tapahtumaa varten. Julkaisussa esitellään museon oma Itä-Afrikan osuus taiteilijoitten ja teoskuvien kautta. Esitellyt taiteilijat ovat Patrick Mukabi, Prina Shah, Miriam Syowia Kyambi, Peterson Waweru Kamwathi, Joseph Mbatia Njoroge ”Bertiers”, Yassir Ali Muhamed ja Zarina Bhimji sekä suomalaiset Keniassa työskentelevät tekstiilitaiteilijat Minna Impiö ja Mari Martikainen. Oman osuutensa julkaisuun on kirjoittanut Ulla Rantanen, joka kertoo henkilökohtaisista vaikutelmistaan Keniasta.
Toimittajat Johanna Vuolasto ja Anna-Kaarina Kippola
Graafinen suunnittelu Anna-Karoliina Pelto,
käännökset Samuli Virtanen (engl.), Elena Tervo (rus.)
Julkaisija Kouvolan taidemuseo POIKILO
Kopijyvä Oy, Jyväskylä 2011
Kouvolan taidemuseon julkaisuja 19. 72 s., (nid.), koko 23 x 21 cm
ISBN 978-951-8990-21-8
ISSN 0786-9134
EAN 9789518990218
Hinta ovh 15 €, sis. ALV 9 %
Vaimoväen osasto, Naisia rautateiden palveluksessa
Suomalaiset naiset ovat kulkeneet pitkän tien äitien ja kotien askareista kohti virkauria ja vastuullisia virkatehtäviä. Naisten oikeus koulutukseen, kodin ulkopuoliseen työhön ja omaan toimeentuloon ei ole aina ollut itsestään selvää. Matkaa on tehty päättäväisesti ja määrätietoisesti myös kohti miehisiksi miellettyjä työympäristöjä, joihin kuuluvat myös rautatiet.
Yli 140 vuotta sitten ensimmäiset naiset astuivat Suomen rautateiden palvelukseen.
Naiset ovat toimineet rautateillä monissa eri ammateissa, sähköttäjinä, lipunmyyjinä, kirjureina ja kanslisteina, veräjänvartijoina, rautatienrakentajina, siivoojina, asemapäällikköinä, junanlähettäjinä, tarkastajina ja konduktööreinä sekä veturinkuljettajina. Näitä naisia yhdistää miehisessä ja hyvin hierarkkisessa työskentely.
Anu Kasnio, Jenni Korjus ja Heli Mäki (toim.)
Vaimoväen osasto, Naisia rautateiden palveluksessa
Kouvolan kaupunginmuseon julkaisuja 2
Bookwell Oy, 2010, 95 s., korkeus 17 cm
ISBN 978-951-8990-20-1, kovakantinen
ISSN 1798-5056
Hinta ovh 20 €, sis. ALV 9 %
Valonheittäjien varjossa soittaa Blues, Kuusankosken tanssiyhtyeiden historia 1920-1969
Kouvolan kaupunginmuseo julkaisi kesäkuussa 2010 uudessa julkaisusarjassaan Kuusankosken tanssiyhtyeiden historiaa esittelevän tutkimuksen. Laatuaan ainutlaatuinen 375-sivuinen, 206 mv-valokuvaa ja 22 tanssimainosta sisältävä perustutkimus käsittelee kolmen Kymiyhtiön paperitehdasyhteisön poikkeuksellisen runsasta tanssihistoriaa vuosilta 1920-1969. Tuona aikana toimi yli 60 itsenäistä tanssiyhtyettä. Legendaarisia suurorkestereita olivat mm. voikkaalaiset Mällit ja Venetsia, Aarno Wallin johtama Swingers, sodanjälkeiset Rytmi-Ystävät ja Kymen Pojat sekä humppayhtye Ka-Ta-Vi-Le ja paikkakunnan oma kasvatti Taisto Tammi sekä Matti Mustosen yhtye. Ohjelmatoimisto Ajanviihde Oy eli 'Kantellin Eikan tangotalli' toi Jorma Weneskosken ja Toivo Kärjen välityksellä Kuusankoskelle vuodesta 1964 lähtien asumaan valtakunnan iskelmätähtiä Anneli Sarista Tamara Lundiin ja Esko Rahkoseen, joita säestämään palkattiin yli 30 tanssiyhtyettä.
Valonheittäjien varjossa soittaa Blues - Kuusankosken tanssiyhtyeiden historia
Kouvolan kaupunginmuseon julkaisuja 1
Teksti Kimmo Seppänen
Graafinen suunnittelu Silva Kärpänoja
WS Bookwell Oy, 2010 - 375 s; korkeus 27 cm
ISBN 978-951-8990-18-8 (sid.); kovakantinen
ISSN 1798-5056
Hinta ovh 30 €, sis. alv 9%
|
Herkästi syttyvää, Selviytymistarinoita kylien kaupungista - Kouvolasta
Tämä teos on dokumentti yhden vuoden taiteellisesta ilmapiiristä monimuotoisessa paikassa nimeltä Kouvola. Osa teksteistä ja kuvista on julkaistu Kouvolan Sanomissa ja osa on yksinomaan kirjaa varten tehtyä. Suurin osa kirjan kuvista on ennen julkaisemttomia. Kirja ei esittele tekijöitä ansioiden tai paremmuusjärjestyksessä, vaan vuoteen liittvinä poimintoina.
|
|
Tekstit eivät pyri kattavuuteen ja taiteen tasapuolisen kohteluun, vaan herkkupalojen tarjoiluun. Kirja ei silottele Kouvolan rosoista mainetta, vaan toteaa välillä ronskistikin asukkaiden suhteesta tähän kaupunkiin ja alueisiin, joka muinoin tunnettiin Anjalana, Elimäkenä, Inkeroisena, Jaalana, Kouvolana, Kuusankoskena, Myllykoskena, Sippolana ja Valkealana.
Kirjan päähenkilöt ovat kulttuurin tekijöitä: kuvataiteilijat Heidi Lipiäinen, Nina Haiko, Maria ja Taavi Kausalainen, Mikko Sakala, Esko Tirronen, Marjo Lahtinen, Ville Viinikainen, kirjailija Jukka Behm, näyttelijät Tytti Vänskä ja Satu Taalikainen, Kouvostoliitto-ryhmä, jazz-rumpali Mika Kallio, teatterilainen Irja Ahtovirta, muusikko Kaarle Viikate, pianisti Ari Helander, valokuvaaja Marleena Liikkanen ja tekstiilitaiteilija Sanna Ukkola.
Kirjan on toimittanut Katariina Hakaniemi, kuvat Johannes Wiehn, graafinen suunnittelu Mirja Näkki.
Julkaisija Kouvolan Taidemuseo 2010
Kouvolan taidemuseon julkaisusarja nro 18. 75 s., (sid.), koko 27,5 x 28 cm
ISBN 978-951-8990-19-5
ISSN 0786-9134
EAN 9789518990195
Hinta ovh 25 €, sis. alv 9 %
MUUT JULKAISUT:
ESKO TIRRONEN, Maalauksia 1959-1989
Retrospektiivinen katsaus Esko Tirrosen taiteeseen
Toimittaja Merja Ilola
Artikkelit: Soili Sinisalo taiteilijan tuotannosta ja Heli Kaukiaisen haastattelussa taiteilija kertoo työstään
Kouvolan taidemuseon julkaisuja 1
1989, 27 sivua
ISBN 951-8990-00-X
ISSN 0786-9134
TEKSTIILITAIDETTA PUOLASTA
19 puolalaisen tekstiilitaiteilijan esittely
Toimittaja Merja Ilola
Artikkeli: Päikki Priha :Puolalaisesta tekstiilitaiteesta
Kouvolan taidemuseon julkaisuja 2
1990, 48 sivua
ISSN 0786-9134
HARRY KIVIJÄRVI, Veistoksia ja gobeliineja vuosilta 1963-1990
Toimittaja Kirsti Hynynen
Artikkeli: Angelika Sachini tarkastelee Harry Kivijärven tuotantoa
Kouvolan taidemuseon julkaisuja 3
1990, 31 sivua
ISBN 951-8990-01-8
ISSN 0786-9134
VANHAVENÄLÄISEN TAITEEN AARTEITA, Ikonimaalauksia, veistoksia ja kirkkotekstiilejä Vologdasta
Toimittaja Heli Kaukiainen
Artikkelit: Aune Jääskeläinen, Natalia Zolotova, Tatjana Petrova selvittävät Vologdan alueen ikoniperinteen ja kuvanveiston taustoja
Kouvolan taidemuseon julkaisuja 4
1991, 28 sivua
ISBN 951-8990-02-6
ISSN 0786-9134
Painos loppunut
SIRKKA-LIISA LONKA, Pastellimaalauksia 1975-1992
Retrospektiivinen näyttely
Kouvolan taidemuseon julkaisuja 5 A
1992, 36 sivua
ISSN 0786-9134
ISBN 951-8990-03-4
VÄREILYJÄ
12 suomalaista tekstiilitaiteilijaa näyttelyssä, joissa väreillä on korostunut asema
Teksti: Norma Heimola
Kouvolan taidemuseon julkaisuja 5 B
1993, 28 sivua
ISSN 0786-9134
ISBN 951-8990-04-2
KOUVOLAN TAIDEMUSEON KOKOELMAT
Toimittaja Heli Kaukiainen
Kouvolan taidemuseon julkaisuja 6
1993, 84 sivua
ISSN 0786-9134
ISBN 951-8990-05-0
HUGO BACKMANSSON 1860-1953, Taiteilija-sotilas-sakkimies
Tutkija: Marju Rönkkö
Luettelon toimitus Heli Kaukiainen
Kouvolan taidemuseon julkaisuja 7
1995, 44 sivua
ISBN 951-8990-06-9
ISSN 0786-9134
JUHO KARJALAINEN
Toimittaja Taina Lammassaari
Kouvolan taidemuseon julkaisuja 8
1995, 35 sivua
ISBN 951-8990-07-7
ISSN 0786-9134
SOTILAAN KUVA
Rintamataidetta viime sodista
Julkaisun toimitus Heli Kaukiainen
Teksti: Marju Rönkkö
Kouvolan taidemuseon julkaisuja 9
1997, 28 sivua
ISBN 951-8990-08-5
ISSN 0786-9134
ESKO TIRRONEN, taiteilijan vuosikymmenet
Luettelon toimitus Heli Kaukiainen
Julkaisija: Kouvolan taidemuseo ja Kuusankosken kaupungin kulttuuritoimi
Teksti: Pirjo Hämäläinen ja Heli Kaukiainen
Kouvolan taidemuseon julkaisuja 10
ISBN 951-8990-12-3
ISSN 0786-9134
ARJEN ESTETIIKKAA
Luettelon toimitus: Antonio Altarriba, Petteri Ikonen, Heikki Lindroos, Johanna Vuolasto
Julkaisija: Kouvolan taidemuseo
Teksti: Susanna Aaltonen, Antonio Altarriba ja Johanna Vuolasto
Kouvolan taidemuseon julkaisuja 11
2005, 62 sivua
ISBN 951-8990-16-6
ISSN 0786-9134
LUONTOJA/Natures
Julkaisun toimitus: Piia Hautamäki, Heli Heikkinen, Anne Hirvonen, Vaula Valpola
Julkaisija: Kouvolan taidemuseo ja Piia Hautamäki, Heli Heikkinen, Anne Hirvonen, Vaula Valpola
Kouvolan taidemuseon julkaisuja 12
2006, 36 sivua
ISBN 951-8990-10-7
ISSN 0786-9134
TARMO, Myytit-Tuulet
Luettelon toimitus: Irmeli Tarmo
Julkaisija: Kouvolan taidemuseo ja Irmeli Tarmo
Teksti: Laura Kuurne, Johanna Vuolasto ja Irmeli Tarmo
Kouvolan taidemuseon julkaisuja 13
2006, 67 sivua
ISBN 951-8990-11-5
ISSN 0786-9134
VUOKKO ISAKSSON, Hirsimökki kultaisessa leikkauksessa
40 vuotta tilkkutaiteilijana- 40 vuotta luovan tekstiili-ilmaisun opettajana
Julkaisun toimitus Vuokko Isaksson
Julkaisija: Kouvolan taidemuseo ja Vuokko Isaksson
Kouvolan taidemuseon julkaisuja 14
2006, 126 sivua
ISBN 978-951-8990-13-3
ISSN 0786-9134
MARJO LAHTINEN
Julkaisun kirjoittajat: Marjo Lahtinen ja Lars Saari
Julkaisija: Kouvolan taidemuseo ja Marjo Lahtinen
Kouvolan taidemuseon julkaisuja 15
2007, 68 sivua
ISBN 978-951-8990-14-0
ISSN 0786-9134
SATUJA JA MYYTTEJÄ – KERTOMUSTEN KULTAKAUSI
Akseli Gallen-Kallelasta Martta Wendeliniin
Julkaisun toimitus: Johanna Vuolasto
Julkaisija: Kouvolan taidemuseo
Kustantaja: Otava
Kirjoittajat: Riitta Konttinen, Riikka Stewen, Päivi Ahdeoja,
Anna-Maria von Bonsdorff, Johanna Vuolasto
Kouvolan taidemuseon julkaisuja 16
2007, 86 sivua
ISBN 978-951-1-21827-2
ISSN 0786-9134
PEKKA NISSINEN, Poikilo värivirta
Julkaisija: Kouvolan taidemuseo
Näyttelytyöryhmä: Pekka Nissinen, Auli Mattila-Möller, Pekka Malinen ja Johanna Vuolasto
Kouvolan taidemuseon julkaisuja 17
ISBN 978-951-8990-17-1
ISSN 0786-9134