Anjalan kartanomuseon makasiinikahvila
Artpurha, kuvanäyttelytapahtuma, toimii Anjalan kartanon vanhassa 1840-luvulla rakennetussa viljamakasiinissa. Rakennuksessa toimii myös kesäkahvila. Rakennus on Kouvolan kaupungissa Anjalan kylässä museoviraston hallinnoiman Anjalan kartanomuseon läheisyydessä. Samalla alueella toimivat myös Nuorisokeskus Anjala sekä Kouvolan seudun ammattiopistoon kuuluva luonnonvaran toimipiste.
Anjalan kartanomuseon alueella sijaitsevan kivimakasiinin 2. kerroksessa on jo 1980-luvulta lähtien järjestetty nimekkäiden kuvataiteilijoiden taidenäyttelyitä.
Anjalankosken Taidetömäys -tapahtuman nimellä tunnettu kuvataidetapahtuma sai uudistuneen nimen Artpurha vuonna 2002. Tervetuloa kuvataiteen pariin historiallisesti tunnetun Ankkapurhan alueelle Kymijoen rantamaille.
Artpurhan kesäisissä näyttelyissä on voitu tuoda laadukkaasti esille taidemaailman ajankohtaisia ilmiöitä mielenkiintoisessa kulttuurihistoriallisessa ympäristössä. Artpurhassa ovat nimekkäät suomalaiset kuvataiteilijat löytäneet foorumin tuoda vanhan jo aikoja nähneen kivisen seinämän rajatessa tunnelmaa taiteen henkistä ulottuvuutta kaikelle kansalle. Kuvataiteilijoita kutsuttaessa Anjalaan ei ole kursailtu eikä oltu vaatimattomia. Näin on voitu luoda yleisölle kokemusten kohtaamispaikka, jonka ulottuvuus on kaikkien saavutettavissa.
Artpurhassa on vuosikymmenien myötä aina 1980 luvulta näihin päiviin saakka tuotu myös uusien, nuorien ja lahjakkaiden taiteilijoiden töitä esille. Myöskään erilaiset materiaalit eivät ole karttaneet haastavaa punatiilistä ja vaatimattoman luonnonvalon tuomaa tilaa Artpurhassa.
Uudessa Kouvolassa haetaan menestyneitä kulttuuritarinoita ja tehdään tunnetuksi paikkakunnan tunnettavuutta. Yksi sellainen brändi on Artpurha. Viime kesän taidegraafikko Anita Jensen, valokuvan käytön mestari polymeerigrafiikassa, toi Japanilaisaiheisen maailman kautta kansainvälistä tuulahdusta melkoisen monikulttuuriseen Kaakkoon. Viime kesän kuvanveistäjä Kimmo Schroderus esitteli veistosmonumentaalisuuden ulottuvuuksia pienoismalleillaan katsojan läheltä koettavaksi.
Menestyksekkäät taiteilijat läheltä ja kauempaa mm. Sirkka-Liisa Lonka, Ulla Rantanen, Ernst Mether-Borgström, Sam Vanni, Tuomas Mäntynen, Marjatta Hanhijoki, Alpo Jaakola, Juha Sääski, Lauri Ahlgren, Mari Rantanen, Esko Tirronen, Frans Toikkanen, Jukka Mäki, Carl Wargh, Veikko Vionoja, Paul Osipow, Inari Krohn, Ipi Kärki, Juho Karjalainen, Juhani Palmu, Marjo Lahtinen, Kaj Stenvall, Erkki Kannosto, Pekka Nissinen, Maria Kausalainen, Tiina Kivinen, Ville Viinikainen, Mika Honkalinna, Kuutti Lavonen, Maria Kausalainen, Kimmo Schroderus, Anita Jensén, Raakel Kuukka, Radoslaw Gryta ovat tuoneet merkittävästi taideteoksillaan elämyksiä ensi vuonna kolmenkymmenen vuoden ajan yleisön suosimaan Ankkapurhaan Kouvolan Kymijoen rantaan.
Artpurha kuvataidenäyttelystä lisätietoja: Kouvolan kaupunki, kulttuuripalvelut, kulttuurituottaja Jaana Vuorio-Palmumaa, puhelin 020 615 8591, Kouvola-talo, Varuskuntakatu 11, 45100 Kouvola.