Koulun historiaa
Sippolassa on käyty koulua aina vuodesta 1858 lähtien, jolloin ensimmäinen kansakoulu Sippolan pitäjässä aloitti toimintansa: Ensi alkuun oppilaita oli vain 20, mutta muutamassa kuukaudessa lukumäärä nousi yli viidenkymmenen lapsen.
Koulussa kävi usein vierailijoita, varsinkin kouluhankkeen innokas kannattaja ja koulutalon rakennuttaja kapteeni Aleksander von Daehn vieraili oppitunneilla usein.
Sippolan kansakoululla tapahtui kuitenkin merkittävin vierailu helmikuun 25. päivänä 1863, jolloin itse Suomen kansakoulujen isä, pastori Uno Cygnaeus saapui tarkastamaan koulua. Vierailusta oli maininta Suomettaressakin.
Nykyisen Sippolan koulun edeltäjiä ovat Sippolan kunnallinen keskikoulu, Sippolan yläasteen koulu ja Sippulähteen ala-aste. Sippolan kunnassa toimi kunnallinen keskikoulu vuosina 1967 - 1975. Kun vuonna 1975 Anjalan ja Sippolan kunnat yhdistettiin ja kuntaliitoksen myätä syntyi ensin Anjalankosken kauppala ja parin vuoden jälkeen Anjalankosken kaupunki, Sippolassa säilyi yläasteen koulu, joka kuitenkin oli lakkautusuhan alaisena.
Nykyinen koulu syntyi vuonna 1999, jolloin Sippolaan muodostettiin peruskoulun luokat 1-9 käsittävä Sippolan koulu, johon elokuussa 2001 liitettiin vielä esikoululuokka. Sippolan koulu toimii kahdessa rakennuksessa, yläkoulun tilat ovat vanhassa keskikoulurakennuksessa, ja alakoululle saneerattiin tilat entiseen opettaja-asuntolaan. Sippolan koulun vihkiäisjuhla oli joulukuussa 2000.