• По-русски
  • In English
  • Auf Deutsch
  • På svenska
  • Tekstiversio
  • Sivukartta
Kouvola
Kouvola
Tarkennettu haku
  • Etusivu
  • eAsiointi
  • Palvelut
  • Kouvola-Info
  • Yhteystiedot
  • Päätöksenteko
  • Matkailu
  • Palaute
-+Tulosta
Etusivu / Palvelut / Koulutus / Perusopetus / Peruskoulujen kotisivut / Sippolan koulu

Sippolan koulu

Koulumme on yhtenäinen peruskoulu, joka muodostuu alakoulusta (luokat 1-6) ja yläkoulusta (luokat 7-9). Koulut toimivat kuitenkin eri rakennuksissa. Yhteisiä tiloja ovat ruokala, liikuntasali, tekstiili- ja teknisen työn tilat sekä musiikkiluokka. Koulussamme on 18 opettajaa, joista osalla on tunteja sekä ala- että yläkoulussa.

Oppilaita on esikoulussa ja alakoulussa 108 sekä yläkoulussa 66 eli yhteensä 174. Suurin osa oppilaista tulee kouluun koulukuljetuksilla ympäröivältä maaseudulta tai pikkutaajamista. Pisimmät koulumatkat ovat lähes 30 kilometriä. Kuljetusten takia koulupäivä alkaa kaikilla klo 9.00 ja päättyy yläkoulussa aina klo 15.00.

Lukuvuoden 2000-2001 aikana alakoulun tiloissa aloitti toimintansa myös sosiaalitoimen alainen esikoulu, jossa lapsia on nyt 16. Elokuusta 2001 lähtien esikoulu on osa yhtenäistä peruskouluamme.

Yhteystietoja

Sippolantie 15
46710 Sippola

Rehtori Kari Huhta
Puhelin 020 615 8657
Faksi 020 615 6090

Opettajat 5.-9. luokat, 020 615 5751
Opettajat esi - 4 luokat, 020 615 5773
Vararehtori opinto-ohjaaja / KO Raija Ahonen, 020 615 5788
Esiopetus, Heli Kujala, 020 615 7798
Erityisopetus, Harri Palokangas, 020 615 5789
Iltapäiväkerho, 020 615 7740
Tekninen työ, 020 615 5754
Tekstiilityö, 020 615 5787
Koulukuraattori Anu Seppälä 020 615 6037
Nuorisotyöntekijä Merja Lonka, 020 615 8690
Keittiö Amberg Marjo / Seija Kärkäs, 020 615 5753
Talonmies Hannu Mäkinen, 020 615 8602
Siivous S.Ronkonen/ M.Laitinen, 020 615 6058


Opettajien sähköpostit ovat muotoa: etunimi.sukunimi@edukouvola.fi sekä rehtorin sähköpostiosoite on muotoa Kari.Huhta@kouvola.fi

Liitteet

  • Lukuvuositiedote
  • Vanhempainilta
  • Uusi lukujärjestys

Linkit

  • Koulun sijainti kartalla

Peruskoulujen kotisivut

  • Koulutus
  • Perusopetus
  • Peruskoulujen kotisivut
  • Aitomäen koulu
  • Anjalan koulu
  • Elimäen yläaste
  • Eskolanmäen koulu
  • Hirvelän koulu
  • Inkeroisten yhteiskoulu
  • Jaalan koulu
  • Jokelan koulu
  • Kaipiaisten koulu
  • Kankaan koulu
  • Kartanokoulu
  • Kaunisnurmen koulu
  • Keskustan koulu
  • Kiehuvan koulu
  • Kirkonkylän koulu, Valkeala
  • Korian ja Napan koulu
  • Kouvolan yhteiskoulu
  • Kymintehtaan koulu
  • Kääpälän koulu
  • Löytyn koulu
  • Mansikka-ahon koulu
  • Muhniemen koulu
  • Myllykosken yhteiskoulu
  • Mäntypuiston koulu
  • Naukion koulu
  • Niinistön koulu
  • Oravalan koulu
  • Pilkan koulu
  • Pilkanmaan koulu
  • Ratulan koulu
  • Selänpään koulu
  • Sarkolan koulu
  • Saviniemen koulu
  • Sippolan koulu
    • Henkilökunta
    • Koulun historiaa
    • Tapahtumia
    • Oppilaskunta
    • Ohjeita
  • Svenska skolan
  • Tehtaanmäen koulu
  • Tirvan koulu
  • Tornionmäen koulu
  • Tuohikotin koulu
  • Tähteen koulu
  • Tähteenkadun koulu
  • Ummeljoen koulu
  • Urheilupuiston koulu
  • Utin koulu
  • Vahteron koulu
  • Valkealan yläkoulu
  • Viialan koulu
  • Voikkaan koulu
Puhelinluettelo
Kouvolan palvelut A-Ö
  • Asukkaiden
  • Matkailijoiden
  • Osaajien
  • Tapahtumien
  • Yrittäjien
  • Päivitetty 26.9.2011
  • Kouvolan kaupunki
  • PL 85, Torikatu 10, 45100 Kouvola
  • puh. 020 61511
  • info@kouvola.fi