• In English
  • По-русски
  • Auf Deutsch
  • På svenska
  • Tekstiversio
  • Sivukartta
Kouvola
Kouvola
Tarkennettu haku
  • Etusivu
  • eAsiointi
  • Palvelut
  • Kouvola-Info
  • Yhteystiedot
  • Päätöksenteko
  • Matkailu
  • Palaute
-+Tulosta
Etusivu / Palvelut / Opetus ja koulutus / Perusopetus / Peruskoulujen kotisivut / Kankaan koulu / Musiikkiluokat

Musiikkiluokat 3.-6.

Kouvolan musiikkiluokilta lähtee maailmalle monipuolisia, innostuneita musiikin harrastajia, jotka löytävät paikkansa musiikin kuuntelijoina, tekijöinä ja osa jopa ammattilaisina.

Historiaa

Kouvolan ensimmäinen musiikkiluokka aloitti toimintansa Kankaan koululla 1971 ja toiminta jatkui Huovinhongan ala-asteella Mansikka-ahon koulun valmistuttua 1972. Takaisin Kankaalle palattiin syksyllä 1978. Yläkoulun luokat toimivat Kouvolan yhteiskoululla.

Musiikkiluokkien aloitus oli vaikuttava. Jo viidessä vuodessa Kouvolan musiikkiluokat löi itsensä läpi valtakunnallisesti ja jopa yli maamme rajojen. Sen jälkeen niillä on ollut vakaa asema kaupunkimme kulttuurielämässä.

Musiikkiluokat näkyvät ja kuuluvat moninaisissa tilaisuuksissa ympäri Kouvolaa ja tuovat iloa ja virkistystä kuulijoilleen. Tämän lisäksi monta Kouvolan musiikkiluokkalaista on löytänyt itselleen ammatin musiikin ja musiikkiteatterin saralla ja he ovat näkyvästi esillä valtakunnallisesti ja jopa maailmanlaajuisesti.

Vuonna 2011 musiikkiluokat juhlivat toimintansa 40-vuotista taivalta. Musiikkiluokkien toimintaa tukee vanhempien muodostama Musiikkiluokkien tuki ry

Toiminta-ajatus

Musiikkiluokilla annetaan tehostettua, monipuolista musiikin opetusta ja innostetaan lasta kehittämään omia taitojaan musiikin alalla. Musiikkitunteja on 4-5 tuntia viikossa. Oppilaan kokonaistuntimäärä on sama kuin rinnakkaisluokilla, musiikin tunnit vähentävät muiden taide- ja taitoaineiden määrää. Musiikkiluokilla noudatetaan muiden aineiden osalta normaalia opetussuunnitelmaa.

Sisällöt

Musiikkiluokilla lauletaan paljon sekä luokkakuorona että erilaisina yhdistelmäkuoroina. Lapsia rohkaistaan oman soittimen käyttöön erilaisissa säestyskokoonpanoissa. Luokissa opiskellaan bändisoittoa. Musiikkiluokkalaiset esiintyvät sekä koulun väelle että koulun ulkopuolella. Vuosittain järjestetään myös omia konsertteja.

Kuuntelukasvatuksessa pyritään monipuoliseen ohjelmistoon musiikin historian merkkiteoksista tämän päivän teoksiin.

Tällä hetkellä musiikkiluokkien aikana oppilaat opiskelevat musiikin teorian ja säveltapailun perusteet 1-2. Hyväksytyt suoritukset vastaavat musiikkiopiston vastaavia suorituksia.

Luokat ja opettajat

3M Mirja Lintula

4M Jaana Petsalo-Okka

5M Irina Ainasoja

6M Johanna Tähkäpää

Kouvolan Musiikkiluokkien Tuki ry:n sivuille pääset tästä linkistä: www.kouvolanmusiikkiluokat.fi

  • 03.05.2012Kankaalta kajahtaa 9.5.2012: Koti ja koulu keskellä kaupunkia!

Lisää ajankohtaisia

 

  • Opetus ja koulutus
  • Perusopetus
  • Peruskoulujen kotisivut
  • Kankaan koulu
  • Koulun arvot
  • Historia
  • Henkilökunta
  • Musiikkiluokat
  • Erityisen tuen pienryhmät
  • Kouluterveydenhuolto
  • Oppilashuolto
  • Työ- ja loma-ajat
Puhelinluettelo
Kouvolan palvelut A-Ö
  • Asukkaiden
  • Matkailijoiden
  • Osaajien
  • Tapahtumien
  • Yrittäjien
  • Päivitetty 12.12.2011
  • Kouvolan kaupunki
  • PL 85, Torikatu 10, 45100 Kouvola
  • puh. 020 61511
  • info@kouvola.fi