Erityisen tuen pienryhmät
Kankaan koulun erityisen tuen pienryhmiä on 10, joista 4 luokkaa opiskelee yleisopetuksen mukaisesti. Oppilaita pienryhmissä on lähes 100. Jokaisessa luokassa toimii erityisluokanopettaja ja koulunkäynninohjaaja.
Erityisen tuen ryhmistä kaksi on maahanmuuttajaoppilaille suunnattua valmistavaa opetusta. Luokassa opetetaan ja harjoitellaan valmiuksia siirtyä yleisopetuksen luokkaan. Valmistavan opetuksen luokassa oppilas on yhden lukuvuoden.
Oppilas saa paikan erityisen tuen pienryhmästä tuen kolmiportaisen väylän kautta. Kun siirto erityisen tuen pienryhmään mahdollistuu, oppilas saa määräaikaisen siirron. Oppilaan tuen tarve tarkistetaan vuosittain huoltajien kanssa käytävässä HOJKS palaverissa. Oppilas saa olla pienryhmässä niin pitkään kuin erityisen tuen tarve sitä vaatii. Jokaisessa luokassa oppilas saa yksilöllisen tarpeen mukaista opetusta. Mikäli oppilas kuntoutuu palaamaan yleisopetuksen luokkaan, paluu tehdään mahdolliseksi ensin integroimalla kokeiluun ja mikäli kokeilu onnistuu, erityisen tuen siirto puretaan.
Erityisen tuen ryhmissä pidämme tärkeänä:
- hyviä tapoja ja asiallista käyttäytymistä
- toisen ihmisen kunnioittamista
- osallistumista oppitunneille
- ohjeiden kuuntelua ja sääntöjen noudattamista
Emme hyväksy:
- kiusaamista, ilkeilyä tai toisen härnäämistä
- kiroilua ja rumaa kielenkäyttöä
- tahallista opiskelun pakoilua
- mitään uhkailua
- mitään väkivaltaista käyttäytymistä
- luvattomia poissaoloja
Tavoitteemme on antaa oppilaalle valmiudet siirtyä yleisopetuksen luokkaan tai perusopetuksen jälkeen toisen asteen opintoihin. Hyvät tavat, toisen ihmisen kunnioittaminen, ahkera työskentely, huumori, positiivinen asenne avaa monta solmua ja auttaa elämässä pitkälle.