• По-русски
  • In English
  • Auf Deutsch
  • På svenska
  • Tekstiversio
  • Sivukartta
Kouvola
Kouvola
Tarkennettu haku
  • Etusivu
  • eAsiointi
  • Palvelut
  • Kouvola-Info
  • Yhteystiedot
  • Päätöksenteko
  • Matkailu
  • Palaute
-+Tulosta
Etusivu / Palvelut / Koulutus / Perusopetus

Perusopetus on yhdessä kasvamista

Kouvolassa on 48 kaupungin ylläpitämää peruskoulua. Peruskoululaisia on lukuvuonna 2011 - 2012 yhteensä yli 8300.

Osa Kirkonkylän koulun oppilaiden seinämaalauksesta.

Perusopetuksen järjestäminen

Perusopetuksen järjestämistä säätelevät perusopetuslaki ja –asetus sekä valtioneuvoston asetus perusopetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja tuntijaosta. Yhtenäisessä yhdeksänvuotisessa peruskoulussa annetaan kansalaisille tarpeellista yleissivistävää opetusta. Oppivelvollisuus on täytetty, kun oppivelvollinen on käynyt peruskoulun tai muutoin suorittanut vastaavan oppimäärän. Kaupunki osoittaa oppilaalle koulupaikan ns. lähikoulusta, mutta oppilas voi halutessaan tietyin edellytyksin hakeutua myös muuhun kouluun, jos siellä on vapaita paikkoja.

Perusopetukseen liittyy vuoden mittainen vapaaehtoinen esiopetus koulussa tai päiväkodissa. Kaupunki järjestää ja koordinoi perusopetuksen oppilaille myös vapaaehtoista aamu- ja iltapäivätoimintaa. Peruskoulun suorittaneille oppilaille kunta voi järjestää myös lisäopetusta. Samoin maahanmuuttajaoppilaille kunta voi järjestää perusopetukseen valmistavaa opetusta ennen varsinaisen perusopetuksen aloittamista.

Opetus, oppikirjat ja -materiaali, koulumatkat, matkan pituudesta riippuen, sekä kouluruokailu ovat maksuttomia. Peruskoulussa on yhdeksänvuotinen yhtenäinen opetussuunnitelma koko ikäluokalle. Peruskoulussa ei suoriteta tutkintoa, vaan päättötodistuksen saa oppimäärän hyväksytystä suorittamisesta. Perusopetuksen suorittaminen antaa kelpoisuuden kaikkeen toisen asteen koulutukseen.

Perusopetuksen yhteystiedot

Valkealan kunnantalo
Kustaa III tie 10, Valkeala, sijainti
Avoinna ma - pe klo 9.00 - 15.30
Sähköposti etunimi.sukunimi(at)kouvola.fi

Perusopetuspäällikkö Katja Bergbacka, 020 615 7407
Palvelupäällikkö Maija Saksa, 020 615 8429
Perusopetuksen koordinaattori Katariina Poutanen, 020 615 7503
Kuljetuskoordinaattori Miia Sjöblom, 020 615 6018

Kasvun ja oppimisen erityinen tuki
Erityisen tuen päällikkö Pirjo Piiroinen, 020 615 6026
Erityisen tuen koordinaattori Jatta Mättö, 020 615 8426

Yhteystiedot peruskouluihin

Edukouvola Extranet - Reppu



Ajankohtaista

  • 16.08.2010Kouluruokailu

Lisää ajankohtaisia

Liitetiedostot

  • Tiedote - Koulutapaturmasta aiheutuneiden kustannusten korvaaminen 2010
  • Lomake - Hakemus toissijaiseen kouluun
  • Aamu- ja iltapäivätoiminnan huoltajakyselyn tulokset
  • Oppilasmäärät - Perusopetus 20.9.2011

Katso myös

  • Pulmakulma, palsta Kouvolan ja Iitin nuorten kysymyksille
  • Nuorisopalvelut
  • Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut
  • Kirjasto- ja tietopalvelut
  • Karttalinkki - Peruskoulut samalla karttalehdellä

Koulutus

  • Koulutus
  • Perusopetus
    • Peruskoulujen kotisivut
    • Kasvun ja oppimisen tukipalvelut
    • Koulutulokkaan ilmoittautuminen
    • Erikoisluokat
    • Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta
    • Koulukuljetukset
    • Esiopetus
    • Lisäopetus "Kymppiluokka"
    • Yhteystiedot
    • Palaute
  • Kasvun ja oppimisen tukipalvelut
  • Lukiokoulutus
  • Ammatillinen koulutus
  • Korkeakouluopiskelu
  • Maahanmuuttajaopetus
  • TET-tori
  • Työ- ja loma-ajat
  • Kehittämishankkeet
  • Avoimet työpaikat
  • Kuvia koulurakennuksista
  • Palaute
Puhelinluettelo
Kouvolan palvelut A-Ö
  • Asukkaiden
  • Matkailijoiden
  • Osaajien
  • Tapahtumien
  • Yrittäjien
  • Päivitetty 15.12.2011
  • Kouvolan kaupunki
  • PL 85, Torikatu 10, 45100 Kouvola
  • puh. 020 61511
  • info@kouvola.fi