Taiteiden yö –tapahtuma
Kielihanke oli mukana Taiteiden yö –tapahtumassa 19.8.2011.
Olimme saaneet hyvän paikan Kouvola-talon aulasta, jonne kokosimme pienimuotoisen näyttelyn sekä hankepöydän. Tarjolla oli kieli-dvd, kieliesitteitä, tarroja sekä leikkimielinen tietokilpailu. Kaikki tietokilpailuun osallistuneet pääsivät koettamaan onneaan arpajaisissa. Illan aikana sata ihmistä kokeili arpaonnea, ja moni kyseli kieliopinnoista sekä kielivalikoimasta Kouvolassa.
Ulkoilmanäyttämöllä nähtiin sama teatteriesitys ”Miksi kieliä? ”, joka sai ensiesityksensä viime vuoden marraskuussa Kielitempauksessa. Yleisö pääsi seuraamaan suomalaispariskunnan Euroopan matkaa, jossa päähenkilö yritti selvitä joka tilanteesta pelkällä suomen kielellä. Väärinkäsityksiä ja hassuja tilanteita syntyi, ja lopulta päähenkilönkin täytyi myöntää, että kieliä kannattaa opiskella.
Esityksen jälkeen juontaja haastatteli hankekoordinaattoria kielten opiskelusta ja valinnaiskielten tilanteesta Kouvolassa.
Teatteriesitys videoitiin ja siitä tehtiin kaikille Kouvolan peruskouluille dvd, jota voi näyttää oppilaille kielten tunnilla tai vaikkapa ennen kielivalintoja.
Kielitempaukset
Kielitempaus kolmos- ja seitsemäsluokkalaisille
Kielihanke järjesti Kielitempauksen 24.11.2011 Lyseon lukion liikuntahallissa. Kohderyhmänä olivat kaupungin kolmos- ja seitsemäsluokkalaiset oppilaat, sillä heillä on pian edessään kielivalintoja. Sää ei suosinut tapahtumaa, sillä talvinen lumimyräkkä sattui juuri pyyhkäisemään Kouvolan yli.
Päivän aikana järjestettiin kaksi esitystä, jotta kaikki halukkaat saatiin mahtumaan mukaan. Yhteensä 1350 oppilasta eri puolilta Kouvolaa osallistui tapahtumaan. Kielihanke järjesti kaikille halukkaille kuljetuksen, joten mukaan pääsi kauempaakin.
Kielitempauksen juontaja toimi Ilkka Hämäläinen, joka hoiti juontajan tehtävät ammattitaitoisesti. Aluksi saimme nähdä kieli-DVD:n ensiesityksen, jossa esiteltiin Kouvolassa perusopetuksessa tarjottavat valinnaiskielet (ranska, ruotsi, saksa ja venäjä). Reilut 10 minuuttia kestävä DVD antoi tietoa kielistä, sisälsi kielinäytteitä sekä oppilaiden kommentteja. Lisäksi mukana oli Tuukka Temosen haastattelu.
|
|
Pete Parkkonen juontaja Ilkka Hämäläisen haastateltavana.
|
Tämän jälkeen Lahden musiikki- ja teatteritaiteen linjan kolme opiskelijaa esittivät vartin pituisen teatteriesityksen siitä, millaisia väärinkäsityksiä voi syntyä ulkomailla, jos ei osaa kieltä. Hauska esitys sai yleisön hörähtelmään naurusta.
Tapahtuman pääesiintyjänä oli Pete Parkkonen bändeineen. Vauhdikas ja mukaansatempaava show sai yleisön tanssimaan villisti lavan edessä. Moni otti kännykällään kuvia laulajasta ja halusi päästä koskettamaan idoliaan. Puolituntinen musiikkishow päätti tapahtuman. Peten kommentit omasta kielitaidosta jäivät osalta kuulematta, sillä oppilaat kiirehtivät busseille konsertin jälkeen.
|
|
Pete Parkkonen vauhdissa.
|
Työryhmän mielestä päivä sujui hyvin, ja kielitaidon merkitys tuli hyvin esille. Monen mieleen jää varmasti Pete Parkkosen keikka, ja sitä kautta erilainen koulupäivä.
Kuvat: Tiina Hämäläinen ja Jukka Ruoni
Ihan ensimmäinen kielitempaus
Lauantaina 23.1.2010 järjestettiin Hansakeskuksessa Kielitempaus, joka tarjosi sekä asiaa että hupia. Tempauksen tavoitteena oli tuoda kieliä näkyväksi, korostaa monipuolisen kielitaidon merkitystä sekä vaikuttaa valinnaiskielten suosioon.
Kireästä pakkasesta huolimatta tapahtuma keräsi useampi satapäisen katsojajoukon. Mukana oli lapsia, nuoria ja vanhempia. Innostunut ja osaava juontaja Jaana Pelkonen otti yleisön hyvin haltuunsa ja otti itsekin kantaa kielitaidon tarpeellisuuteen pitäen kielitaitoa yhtenä elämän tärkeimmistä taidoista. Monia kieliä hallitseva Pelkonen totesi, että kielten osaamisesta on paljon hyötyä niin työelämässä kuin vapaa-ajallakin.
Asiaohjelman lisäksi yleisöä viihdytti Elmeri Rantalainen, joka omalla häikäisevällä esityksellään sai katsojat haukkomaan henkeään. Musiikista vastasivat Kankaan koulun 4. luokan ranskanlukijat, jotka lauloivat ranskaksi sekä räppärit Keke ja Lc Nick, jotka esittivät räppiä sekä suomeksi että venäjäksi. Mukana tapahtumassa oli myös Mansikka-ahon koulun neljäsluokkalaiset, jotka tanssivat saksankielisen musiikin tahdissa. Alakoulujen oppilaat sekä vanhemmat opiskelijat perustelivat vieraan kielen opiskelua järkisyillä; kielitaidosta on paljon hyötyä, se avaa ovia maailmaan ja opiskelu on kivaa!
Haastatteluissa perusopetuspäällikkö Sari Keskinen totesi kaupungin kieliohjelmasta, että se ei välttämättä ole riittävä, sillä myös venäjän kielen osaamista tarvitaan. Kouvolassa on valitettavasti näkyvissä sama tilanne kuin valtakunnallisesti, mitä tulee valinnaiskielten oppilasmääriin. Oppilaiden tekemät valinnat ovat huomattavasti vähentyneet, ja Kouvolassa alle 10 % kolmasluokkalaisista valitsee vapaaehtoisen A-kielen. Keskinen painotti vanhempien tärkeää roolia kielivalintoja tehtäessä sekä opiskelun tukemisessa.
Lähes kaikissa puheenvuoroissa tuli selvästi esille venäjän kielen tarpeellisuus. Kansanedustaja Sari Palm totesi, että Kaakkois-Suomessa venäjää tulisi osata. Palm sanoi, että kieliä oppii vain puhumalla ja kehottikin kaikkia heittäytymään mukaan kielien maailmaan. Yritysmaailman edustajat totesivat, että Kouvolan seudulla englannin lisäksi kaivataan venäjää, ruotsia ja saksaa. Kielitaidolla on merkitystä, kun uusia työntekijöitä palkataan, ja monipuolinen kielitaito on aina etu työnhakijalle.
Päivi Korhonen Kymenlaakson ammattikorkeakoulusta valotti kielten opiskelua ammattikorkeakoulussa. Hän totesi, että opiskelijoiden ruotsin kielten taito on romahtanut viimeisten vuosien aikana. Suuri ylimääräinen työ on tukikurssien järjestämisessä, joiden avulla paikataan opiskelijoiden ruotsin kielen taitoa. Monella opiskelijalla valmistuminenkin saattaa olla kiinni ruotsin kurssien suorittamisesta. Vieraista kielistä espanja, italia ja ranska ovat suurimmat suosikit tällä hetkellä. Korhonen sanoi, että kielten opiskeluun kannattaa aina panostaa, ja että uusi kieli tuo mukanaan uuden elämän.
Päivän lopuksi suoritettiin arvonta tietokilpailuun vastanneiden kesken. Palkintoina oli sponsoreiden lahjoittamia tuotteita sekä mm. sanakirjoja. Kielihanketyöryhmän lisäksi Hansakeskuksessa oli tavattavissa myös lukioiden edustajia sekä materiaalia kansalaisopistosta, Suomen kieltenopettajien liitosta ja Goethe-instituutista. Kielihanketyöryhmä piti tapahtumaa erittäin onnistuneena, kiitteli kaikkia mukanaolijoita sekä toivoi kielikysymysten pysyvän esillä myös jatkossa.