16.12.2011
Joukkoliikenteen palvelutasosuunnitelma hyväksytty
Kouvolan joukkoliikenteen palvelutasosuunnitelma vuosille 2011-2015 hyväksyttiin teknisessä lautakunnassa tiistaina 13.12. Suunnitelmassa määritellään joukkoliikenteen palvelutaso joukkoliikennelain vaatimalla tavalla. Palvelutasosuunnitelmaa valmisteltiin joukkoliikennetoimikunnassa vuosina 2010-2011 ja työssä hyödynnetty muun muassa kerättyä kuntalaispalautetta, yhteistyötä on tehty myös liikennöitsijöiden ja eri viranomaistahojen kanssa. Palvelutasosuunnitelma on nähtävillä osoitteessa www.kouvola.fi/joukkoliikenne.
Palvelutasosuunnitelma on laadittu tavoitteelliseksi, mutta kuitenkin taloudellisesti realistiseksi. Suunnitelmassa on kaksi keskeistä linjausta. Ensimmäinen on joukkoliikenteen kulkutapaosuuden kasvattaminen Voikkaa-Anjala ja Valkeala-Elimäki -laatukäytävillä. Laatukäytävillä parannetaan vuorotarjontaa ja pysäkkiolosuhteita.
Toinen keskeinen linjaus on maaseudun peruspalveluyhteyksien turvaaminen. Maaseutualueilla panostetaan entistä enemmän kutsujoukkoliikenteen kehittämiseen sekä 2. asteen opiskeluyhteyksien parantamiseen. Lähivuosina joukkoliikennejärjestelmää kehitetään niin, että entistä laajemmalta alueelta on kulkuyhteys lukioon ja ammattikouluun. Kaupungin eri toimialojen välisellä yhteistyöllä voidaan nykyistä suurempi osa kuljetuksista järjestää avoimella joukkoliikenteellä, jolloin henkilöliikenteen kokonaiskustannuksissa saavutetaan säästöjä ja palvelualue laajenee.
Joukkoliikenteen laadullisista tekijöistä keskeisimmät ovat tiedottaminen, esteettömyys sekä ympäristönäkökohdat. Tiedottamista parannetaan kehittämällä edelleen joukkoliikenteen Internet-sivuja sekä pysäkki-informaatiota. Palvelutasosuunnitelmaan on lisäksi kirjattu, että liikennepalveluita hankittaessa ympäristötekijät huomioidaan aiempaa vahvemmin.