Kalalammen pientaloalue (07/001)
Jokelan kylän tilan 286–401-4-105 osan ja Saarennon kylän tilan 286–404-35-4 osan asemakaava. Kaupunginosan 7, Lehtomäki, korttelin 1067, korttelin 7170 osan sekä puisto- ja katualueen asemakaavan muutos.
Sijainti
Kaava-alue sijaitsee Kouvolan Lehtomäessä, Lohitien ja Kalalammen välisellä alueella.
Tavoite
Kalalammen pientaloalueen uudella asemakaavalla luodaan edellytykset nykyisen asuntoalueen laajentamiselle Kouvolan yleiskaavallisen suunnitelman ja vahvistetun osayleiskaavan tavoitteiden mukaisesti. Kaavassa parannetaan kevyenliikenteen yhteyksiä Sarkonmäestä Kuovinpuiston ja Lehtomäenkadun suuntaan. Utunmäentien varrella kaavamuutoksen tavoitteena on etsiä vetovoimaisempia vaihtoehtoja vuonna 1990 asemakaavoitetun, mutta rakentamattomaksi jääneen rivitalokorttelin osalle. Asemakaavamuutoksella myös mahdollistetaan Kuovin perhepuiston ja sen lähialueen kehittäminen monipuolisena leikin ja virkistyksen alueena.
Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen vireilletulosta on kuulutettu 25.3.2009. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman esittely järjestettiin 25.3.–27.4.2009 välisenä aikana.
Asemakaavan valmisteluvaiheen kuuleminen (MRL 62§, MRA 30§)
Kaava-aineisto oli nähtävänä 31.8.–3.10.2011 välisenä aikana tutustumista ja mielipiteiden esittämistä varten Kouvolan Tekniikka- ja ympäristötalossa ja kaupungin internet-sivuilla. Kaavasta ei jätetty mielipiteitä.
Yleisötilaisuus
Kaavahankkeen yleisötilaisuus pidettiin keskiviikkona 7.9.2011 klo 18.00 alkaen Kuovin leikkipuistossa (osoite: Kuovinraitti). Paikalla mahdollisiin kysymyksiin olivat vastaamassa alueen kaavoittaja ja yleisten alueiden suunnittelijat. Yleisötilaisuudessa kaavasta annettiin palautetta, joka on huomioitu kaavaehdotuksen laadinnassa. Yleisötilaisuuden muistio on ladattavissa TÄSTÄ.
Asemakaavaehdotuksen julkinen nähtävilläolo (MRA 27 §)
Kaavahanke oli käsittelyssä teknisen lautakunnan kokouksessa 25.10.2011 (tela § 323), jolloin lautakunta hyväksyi kaavaehdotuksen ja päätti asettaa sen 30 päivän ajaksi julkisesti nähtäville.
Uusi asemakaava ja asemakaavan muutosehdotus olivat julkisesti nähtävillä 9.11.–12.12.2011 välisen ajan, jolloin kaavasta ei annettu lausuntoja tai jätetty muistutuksia. Kouvolan kaupungin toimijoiden kanssa käytyjen neuvotteluiden jälkeen kaavaan lisättiin rakennusten sijoittumista ja maksimikerroslukumäärää tarkentavia merkintöjä. Katu- ja lähivirkistysalueiden välit muutettiin jalankululle ja polkupyöräilylle varatuiksi kaduiksi, joilla huoltoajo on sallittu. Muutos helpottaa tulevaisuudessa katualueiden kunnossapidon järjestämistä.
Tehdyt tarkennukset eivät ole olennaisia muutoksia ja ne kohdistuvat uusiin kaavassa muodos-tuviin korttelialueisiin, joten kaavaa ei ole tarvetta asettaa uudelleen nähtäville. Kaavasta ja kaava-alueen lämmitysjärjestelmästä neuvoteltiin myös KSS Energia Oy:n edustajien kanssa.
Kaavahanke etenee seuraavaksi hyväksymismenettelyyn kaupunginhallitukseen ja kaupunginvaltuustoon.