Kaartotie (06/002)
Asemakaavan muutos koskee Kouvolan kaupunginosan 6, Tornionmäki, kortteleita 6026, 6059 sekä katu- ja puistoalueita.
Sijainti
Suunnittelualue sijaitsee Kouvolan keskustaajamassa, Tornionmäen kaupunginosassa Utinkadun, Kaartotien ja Karjalankadun rajaamalla alueella. Kaava-alueen pinta-ala on n. 7 ha.
Tavoite
Entisen Mannerin leipomon korttelialueella on vireillä kehittämishanke, jonka toteutuminen vaatii asemakaavan muuttamista. Samassa yhteydessä Kaartotien katualuetta laajennetaan leipomokiinteistön suuntaan, jotta ajoradan yhteyteen on mahdollista rakentaa kevyenliikenteen raitti. KSAO:n oppilaitosalueen pysäköinnin uudelleenjärjestämisen mahdollistamiseksi korttelialueen keskellä oleva puistokaistale liitetään oppilaitoksen korttelialueeseen. Korttelialueen läpi kulkeva kevyenliikenteen väylä huomioidaan asemakaavan muutoksessa ja Tornionmäen koulun lähialueen asemakaava ajanmukaistetaan.
Vireilletulo ja valmisteluvaiheen kuuleminen
Kaavaan liittyvä aineisto oli nähtävänä 26.1.–28.2.2011 välisenä aikana tutustumista ja mielipiteiden esittämistä varten Tekniikka- ja ympäristötalossa. Kaavasta annettiin palautetta, joka kohdistui pääosin alueen paikoitus- ja liikennejärjestelyiden toimimattomuuteen.
Asemakaavaehdotuksen julkinen nähtävilläolo (MRA 27 §)
Asemakaavan muutosehdotus oli julkisesti nähtävillä Kouvolan kaupungin Tekniikka ja ympäristötalossa 18.5.–19.6.2011 välisenä aikana. Kaavasta ei annettu palautetta tai jätetty muistutuksia.
Kaavan hyväksyminen
Kaupunginvaltuusto hyväksyi asemakaavan muutoksen kokouksessaan 8.8.2011 (§ 66).