- Päivitetty 16.2.2010
- Kouvolan kaupunki
- PL 85, Torikatu 10, 45100 Kouvola
- puh. 020 61511
- info@kouvola.fi
Hakuaika päättyy 9.4.2010.
Avustusta voidaan myöntää, mikäli vähintään yksi asukkaista on täyttänyt 65 vuotta tai on vammainen. Lisäksi edellytetään, että ruokakunnat bruttokuukausitulot eivät ylitä asetettuja tulorajoja eikä ruokakunnalla ole varallisuutta siinä määrin, että se kykenee korjaamaan asuntonsa ilman avustusta.
Avustuksen määrä on enintään 40 % hyväksytyistä kustannuksista. Avustusta voidaan poikkeustapauksissa myöntää enintään 70 %, mikäli hakija muutoin joutuisi välittömästi pysyväisluonteisesti muuttamaan pois asunnosta liikkumisesteittein vuoksi tai sen vuoksi, ettei asunnossa voida antaa hänen tarvitsemiaan sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja. Rintamaveteraanit tai rintamaveteraanien lesket voivat tarvittaessa saada 40 %:n avustuksen lisäksi poikkeustapauksissa harkinnanvaraista 30 %:n veteraanilisää.
Avustuksen myöntää kunta (Kouvolan kaupunki). Avustuksen hakuaika on valtakunnallinen ja sijoittuu yleensä kevättalvelle. Mikäli työ on kiireellisenä tehtävä hakuajan ulkopuolella, on hakemus jätettävä ennen töiden aloittamista. Tällöin työlle voidaan antaa aloituslupa ja käsitellä avustus seuraavassa määrärahajaossa. Ilman aloituslupaa tehdyt työt eivät oikeuta avustukseen.
Asuntoa on käytettävä vähintään viisi vuotta avustuksen myöntämisen jälkeen vanhusten tai vammaisten asuntona, jollei kunta erityisestä syystä myönnä vapautusta käyttörajoituksesta.
Tarkempi hakuohje liitetiedostona.
Töitä ei saa aloittaa ennen kuin avustuspäätös on annettu tai työn tarkoituksenmukaisuus hyväksytty. Mikäli työ on kiireellinen ja tehtävä ennen päätöksen antamista, on työlle anottava ennakkoaloituslupa erillisellä lomakkeella.