Hissit / liikkumisesteet
Valtio tukee uusien hissien rakentamista ja liikkumisesteiden poistamista avustuksella, joka on 50 % hyväksyttävistä kustannuksista. Myös uuden hissin rakentamisen suunnitteluun on mahdollista saada avustusta.
Uusien hissien osalta noudatetaan jatkuvaa hakuaikaa. Muun liikkumisesteen poistamiseen haetaan avustusta valtakunnallisella hakuajalla, joka on vuosittain erikseen ilmoitettavana aikana kevättalvella.
Vuoden 2012 hakemukset on jätettävä 11.4.2012 klo 15.00 mennessä asuntoviranomaiselle.
Avustuksen myöntää Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA). Hakemus jätetään kuntaan (Kouvolan kaupungille), joka toimittaa sen lausunnollaan varustettuna eteenpäin.
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus varaa määrärahan ehdollisella avustuspäätöksellä hakijan esittämän kustannusarvion perusteella. Kustannusarvio voi perustua alustaviin hissitoimitus- ja/tai urakkasopimuksiin. Lopullinen avustuspäätös tehdään pääsääntöisesti toimitus- tai urakkasopimuksen perusteella.
Tarkempi hakuohje liitetiedostona.