Kuusankosken Akanojan jätevedenpuhdistamon ja Kouvolan Mäkikylän jätevedenpuhdistamon välisen siirtoviemärin rakentaminen aloitetaan valtion vesihuoltotyönä
Tiedote 16.8.2010
Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue aloittaa yhteistyössä Kouvolan kaupungin kanssa valtion vesihuoltotyönä toteutettavan Kouvolan Kuusankosken Akanojan ja Kouvolan Mäkikylän välille rakennettavan siirtoviemärin rakentamisen. Hankkeen vesihuolto-työsopimus allekirjoitetaan 16.08.2010 klo 12.00 Kouvolan kaupungintalolla. Sopimuksen mukaan Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus vastaa työn toteutuksesta.
Alueellisen yhteistyön kehittäminen jätevesien käsittelyssä tarkoittaa jäteveden-puhdistamoiden yksikkökoon kasvua. Yksikkökoon kasvattamisen seurauksena jätevesien käsittelyn yksikkökustannukset alenevat. Kiristyvät vesiensuojelutavoitteet pystytään parhaiten toteuttamaan isoissa yksiköissä.
Akanojan jätevedenpuhdistamolla käsitellään entisten Valkealan ja Jaalan kuntien sekä Kaipiaisten taajaman jätevedet. Vuonna 2007 annetussa ympäristölupa-päätöksessä Akanojan jätevedenpuhdistamolle on määrätty 1.1.2012 alkaen typenpoistovaatimus, mikä edellyttäisi puhdistamolla mittavia investointeja. Koska Akanojan laitos on käyttöiältään vanha ja saneeraus- ja laajentamistarpeet suuret, ovat yhteiskäsittelyvaihtoehdot ensisijaisia.
Tehtyjen esiselvitysten perusteella Akanojan jätevedenpuhdistamon jätevedet on tarkoitus johtaa siirtoviemärissä Kouvolan Mäkikylän jätevedenpuhdistamolle käsiteltäviksi. Siirtoviemärin kokonaispituus on noin 11 km ja putkikoko 630 mm. Linjan varrelle rakennetaan pumppaamo. Siirtolinjan vaikutuksesta Kymijoen Kuusankosken ja Kouvolan välinen osuus vapautuu yhdyskuntien jätevesikuormituksesta.
Akanojan ja Mäkikylän välisen siirtoviemärin kustannusarvio on 6,0 milj. euroa, josta valtion osuus on 2,3 milj.euroa. Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristö-keskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue on saanut hankkeeseen ympäristöministeriöltä vuonna 2010 aloitusrahoituksena 800 000 €. Valtion loppu-rahoitus ajoittuu vuosille 2011 ja 2012. Nyt toteutettavan hankkeen rakennus-suunnittelu on aloitettu ja sen valmistuttua siirtoviemärityön urakkakilpailutus aloitetaan loka–marraskuussa. Työt alkavat vuoden vaihteessa ja hanke valmistuu vuonna 2012.
Lisätietoja
Kouvolan kaupunki/ Kouvolan Vesi
Vesihuoltojohtaja Mikko Isakow, puh. 020 615 8288
Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus
Ympäristö ja luonnonvarat / Ympäristörakentaminen
Rakentamispäällikkö Juhani Leppikangas, puh. 0400 252 824