Kouvolan kaupunki mukana Viranomaiset Manskilla -tapahtumassa 18.8.
Viranomaiset Manskilla -tapahtuma Kouvolan kävelykatu Manskilla keskiviikkona 18.8. klo 11- 16.30
Tapahtuman teemana on Euroopan Unionin köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan vuosi.
Kouvolan kaupunki on jälleen laajalla joukolla osallistumassa tapahtumaan. Kunta on olemassa asukkaitaan varten. Jokainen kunnan asukas ikään, rotuun tai sukupuoleen katsomatta kuuluu samaan kokonaisuuteen ja on oikeutettu palveluihin, joita kunta järjestää.
Manskin tapahtumassa pyritään tapaamaan kunnan asukkaita rennommin ja tuttavallisemmin kuin paperivirkamiehenä pöydän takana istuen. Toivomus on, että asukkaat kyselevät vapaasti mieltään askarruttavien asioiden hoidosta.
Kouvolan kaupungin teltoissa vuoden teemaan liittyvät tietysti erityisesti perusturvan vanhus-, vammais- ja maahanmuuttopalvelut, talous- ja velkaneuvonta jne.
Tekninen ja ympäristötoimiala tuo rivistöön ympäristön ja jätehuollon, rakennusvalvonnan, tonttimyynnin, katujenhoidon, puistojen ja viheralueiden asiantuntijoita. Esillä ovat myös joukkoliikenteen uudistukset Kouvolassa.
Kirjasto on edellisvuosien tapaan tuomassa paikalle oman kirjastoauton, jossa toimivat kaikki lainaustoiminnot ja on ohjelmaa erityisesti lapsille. Paikalla on mm. kirjastokissa Villi-Rilli ja myöhemmin iltapäivällä myös kirjailija Eppu Nuotio.
Mediamaja antaa mahdollisuuden peleihin, musiikkiin ja askarteluun.
Hauskoja kilpailuja ja kokeiluja järjestyy ohjelmateltassa mm. hyvinvointipalvelujen tasapainoradan ja terveyden edistämisen yksikön kehon koostumusmittausten muodossa.
Kulttuuri ja vapaa-aika tuo mukaan tietoa liikunnasta sekä nuorison ajanviettomahdollisuuksista Kouvolassa. Keskusteluja virkamiesten kanssa voi käydä myös liittyen peruskoulun alkamiseen sekä Kouvola-lisän käyttöönottoon.
Aikuisopiskelijoille suunnatulla teltalla KSAO ja kansalaisopisto esittelevät syksyn ohjelmia ja toimintaa.