Kouvolan kaupungin liikunnan harrastuneisuustutkimus 2010
Liikunnan harrastuneisuustutkimus
oli jatkoa valtakunnalliseen Kunnossa Kaiken Ikää –ohjelmaan, joka käynnistyi
vuoden 1995 alussa. Uusi, suuri Kouvolan kaupunki tarjoaa aivan erilaisen
vertailupohjan vanhoihin vuosina 1995, 2000 ja 2005 tehtyihin tutkimuksiin.
Kyselyn tarkoituksena oli kartoittaa kuntalaisten liikuntaharrastaneisuutta ja
siinä tapahtuneita muutoksia, etenkin KKI-ikäryhmän (40-60–vuotiaat) osalta.
Aiemmat tutkimukset ovat keskittyneet pelkästään tähän.
Kysely on Kouvolan kaupungin
sivistystoimialan tilaajatoimiston tilaama ja kyselyaineiston tilastolliset
analyysit suorittivat Kymenlaakson ammattikorkeakoulun opiskelijat Anu Mässeli,
Jutta Ojanen ja Taru Tuoresmäki osaamisalapäällikkö Markku Puustellin ja
opettaja Pia Kaaren johdolla.
Vastaajamäärä laskussa
Otokseen poimittiin
satunnaisotannalla väestörekisteristä 1500 yli 15-vuotiasta kaupunkilaista. Kyselyyn
vastasi 710 henkilöä, joista 38 netin välityksellä. Vastausprosentti on näin
ollen 47,3 %, kun se edellisessä tutkimuksessa oli 59,7 % eli 12,4
prosenttiyksikköä pienempi kuin vuonna 2005.
Suurin vastaajaryhmä oli 40-60–vuotiaat,
joiden osuus vastaajista oli 38,7 %. Yli 60-vuotiaiden osuus vastaajista oli
34,2 %. Aktiivisimpia vastaajia olivat entisen Kouvolan (33,7 %), ja entisen
Kuusankosken (20,7 %) alueiden asukkaat. Vähiten vastauksia saimme entisen
Jaalan alueelta, vain 3 %. Vastaajista oli naisia 41 % ja miehiä 59 %.
Kävely suosituin laji
Ylivoimaisesti eniten harrastettu
liikuntalaji Kouvolassa sekä kesällä että talvella on kävely / sauvakävely,
jota ilmoitti harrastavansa eniten noin 46,5 % vastaajista. Tärkein
liikuntaympäristö vastaajien mielestä oli luonto.
Vuonna 2005 tehtyyn tutkimukseen
verrattuna 40-60–vuotiaiden kaupunkilaisten liikuntatottumuksissa ei kuluneen
viiden vuoden aikana ole tapahtunut huomattavia muutoksia. Tämän ikäinen liikkuu
useimmiten 40-60 minuuttia kerrallaan ripeästi ja reippaasti.
Yleisin hyötyliikuntamuoto oli
kävely tai pyöräily töihin tai asioille (49,8 % vastaajista), mutta lähes yhtä
moni (42,9 %) ilmoitti tekevänsä pihatöitä. Yleisimmin ripeää ja reipasta
hyötyliikuntaa harrastetaan 2-3 kertaa viikossa ja 30-40 minuuttia kerrallaan.
Ylivoimaisesti yleisin toive
kaupunkilaisten vastauksissa oli, ettei syrjäkyliä ja reuna-alueita unohdettaisi
ja että kuntopoluista ja –laduista, kentistä, luistinradoista ja uimarannoista
pidettäisiin huolta.