Kouvolalle syntymäpäivälahjaksi ennätysmäärä innokkaita matkailuoppaita
Kouvolan kaupungintalon lämpiö oli tiistai-iltana täynnä onnellisia ja hymyileviä uusia matkailuoppaita. Suomen Opasliiton hyväksymän auktorisoidun matkailuoppaan peruskurssin suoritti 35 henkilöä, joukossa miehiä sekä naisia. Aivan kuten aidossa tilanteessa, suoritettiin näyttökoekin linja-autossa kiertoajeluna. Kiertoajelut toteutettiin lauantaina 8.5. Kouvolan ensimmäisenä virallisena syntymäpäivänä ja tiistaina jaettiin todistukset, ruusut ja kiitokset. Opastusta voi tulevaisuudessa saada suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, saksaksi ja venäjäksi.
Kurssin järjestivät yhteistyössä Kouvola Innovationin eli Kinnon hallinnoima Matkalla kasvuun- projekti ja Kouvolan matkailuoppaat ry. Juhlatilaisuuden avasi Matkalla kasvuun -hankkeen projektipäällikkö Paula Miettinen, joka onnitteli uusia oppaita ja totesi, että Kouvolaan valmistui nyt oppaita yhdellä kertaa todellinen ennätysmäärä. Vain Helsinkiin on valmistunut joskus enemmän, 37 opasta kerrallaan. "Tämä on hieno saavutus, sillä Suomen Opasliiton kurssin sisältö on vaativa ja kriteerit korkealla", sanoi Miettinen.
Kouvolan matkailuoppaiden puheenjohtaja Tiina Laine tunnusti olleensa ankara ja tiukka kurssin vetäjä. Samalla hän kehui oppilaitaan, jotka suoriutuivat viime syksynä alkaneesta 120 tunnin ohjatusta opiskelusta ja kotitehtävistä erittäin kunnioitettavasti. "Nyt alkaa se varsinainen työ, ja oppaana ei ole koskaan valmis, sillä aikaa on seurattava ja tietoja päivitettävä jatkuvasti", muistutti Laine.
Sekä Opasliitto että paikallinen opasyhdistys järjestävät jatkossa lisäkoulutuksia. Rooliopastaminen kiinnostaa monia uusista oppaista. Auktorisoitujen oppaiden pitää uusia opastusnäyte aina viiden vuoden välein, jotta tietojen ja taitojen voidaan todeta olevan edelleen ajan tasalla. Kouvolassa oppaita välittää Kinnon Matkailupalvelut. Käytännön asioista kertoi markkinointisihteeri Päivi Oksanen. Hän toivoi kaikkien valmistuneiden liittyvän Kouvolan matkailuoppaisiin ja aloittavan rohkeasti opastuskierrosten vetämisen. Yhteistyössä opasyhdistyksen kanssa suunnitellaan uusia teemakierroksia. "Kinno markkinoi opastuksia esitteellä, netissä, myyntipäivillä ja messuilla. Tavoitteena on kasvattaa ryhmien ja opastusten määrää Kouvolassa", sanoi Oksanen.
Myös uudet oppaat Heidi Nikkanen, Sari Gardemeister ja Paula Niskala nauttivat päätöstilaisuudesta huojentuneina ja iloisina. Iso urakka on nyt takanapäin. "Pois ei uskaltanut luennoilta olla, sillä muuten olisi jäänyt aukko tietoihin. Nyt on kuitenkin hyvä mieli, ja ylpeys omasta kotiseudusta on kasvanut aivan uusiin mittoihin. Vaikka jännittää mitä tuleman pitää, olisi hienoa päästä kertomaan matkailijoille Kouvolasta ja upeista kohteista täällä," naiset kommentoivat.
Matkalla Kasvuun on valmennus- ja koulutushanke, jota Kaakkois-Suomen ELY -keskus rahoittaa Euroo-pan Unionin maaseuturahastosta. Opaskurssi oli yksi hankkeen järjestämistä koulutuksista.
Lisätietoja