Innovaatiojärjestelmän kehittämisellä potkua Kouvolan seudulle
”Alueellisen innovaatiojärjestelmän kehityspolku – case Kouvolan seutu” –diplomityö toteutettiin Kouvolan kaupungin toimeksiantona Lappeenranta University of Technologyn (LUT) Kouvolan yksikössä. Diplomityön tehnyt Jukka Nuottanen tutki, millainen on Kouvolan seudun innovaatiojärjestelmän nykytila, miten innovaatiojärjestelmää tulisi kehittää ja mitä voisimme oppia muiden seutujen innovaatiotoiminnasta.
”Innovatiivisuus on keskeinen osa alueellista kilpailukykyä ja kykyä luoda hyvinvointia. Innovatiivisuudessa on kyse hyvinvoinnin lisäämisestä, parempien toimintatapojen luomisesta ja osaamisen vaalimisesta. Niinpä tähän kaikkeen toimintaan ja kehittämiseen tulee paneutua ja viedä osaamista käytäntöön”, toteaa Jukka Nuottanen.
Suoritettujen asiantuntijahaastatteluiden pohjalta Nuottanen toteaa, että Kouvolan seudulla on innovaatiojärjestelmän osia, mutta kokonaisuus on kuitenkin osittain jäsentymätön. Kuntaliitos, Kouvola Innovation Oy:n perustaminen ja uusi elinkeinostrategia ovat kuitenkin merkittäviä askelia oikeaan suuntaan. Kehitystä on tapahtunut, mutta toimintaa on kiihdytettävä, jotta Kouvolan seutu on tulevaisuudessakin elinvoimainen alue asua ja yrittää.
Innovaatioiden synty vaatii laajaa yhteistyötä ja vuorovaikutusta eri yritysten ja organisaatioiden välillä. Kehitystyön ohjenuoraksi olisi syytä luoda innovaatio-ohjelma, jossa määritellään yhteiset käsitteet, päämäärät ja roolit. ”Mukaan tarvitaan laajasti toimijoita koko alueelta, ennakkoluulotonta asennetta, avointa keskustelua ja yhteistä tahtoa kehittää seutua. Prosessi, jonka tuloksena saadaan luotua innovaatio-ohjelma, on vähintään yhtä tärkeä kuin itse lopputulos”, Nuottanen sanoo.
On kuitenkin huomattava, että innovaatio-ohjelma on vasta ensiaskel. Pilot -projektit ja yhteistyöfoorumit ovat olennaisessa osassa innovaatiojärjestelmän kehittämisessä, unohtamatta julkisen sektorin innovatiivisuutta. Kehittämiseen ei ole yhtä oikeaa ja varmaa tietä, vaan kehitystyö on jatkuvaa seurantaa, ajanhermolla olemista ja uusien avauksien hakemista.
Tiedotustilaisuus:
Paikka: Lappeenranta University of Technology (LUT), Kouvolan tutkimusyksikkö, Prikaatintie 9, 45100 Kouvola.
Aika: 19.2.2010, klo 13-14.
Lisätietoja:
Jukka Nuottanen
Lappeenranta University of Technology (LUT), Kouvolan yksikkö
040 757 3194, jukka.nuottanen@lut.fi
Harri Kivelä
Kehityspäällikkö, Kouvolan kaupunki
020 6158833, harri.kivela@kouvola.fi