Voikkaan asuinalueet
Voikkaan keskus, Harjunranta ja Laarinpelto, Hirvelä, Mattila, Mäentausta, Sikomäki ja Virtakivi
|
Voikkaan keskus
Voikkaan keskuksessa on vanhan omakotitaloasutuksen lisäksi uudempia
kerrostaloja. Palveluihin kuuluu mm. Voikkaan koulu 1-6 lk, Hirvelän koulu 7-9
lk, kirjasto, terveysasema, hammashoitola, päiväkoti ja Voikkaan seuratalo,
pallokenttä sekä kauppoja ja baareja.
|
|
|
Harjunranta ja Laarinpelto
Harjunrannan ja Laarinpellon alueet sijaitsevat Kuusankosken
koilliskulmalla, lähellä Valkealan rajaa. Kuusankosken alue
rajautuu Harjunrannan Kymijoen ylittävään siltaan. Alue on hyvin maalaismainen:
maisemaa hallitsevat pellot sekä kiemurteleva joki. Varsinkin Harjuntien
pohjoispuolelta on joelle päin etelään komeat maisemat, sillä maasto laskeutuu
jokea kohti loivasti alaspäin. Harjunrannan puoleinen asutus koostuu pääosin
vanhemmista omakotitaloista. Laarinpellon puoli Pessantie-Harjuntien
pohjoispuolella on nuori asuinalue , jonne on valmistunut omakotitaloja
1990-luvulta eteenpäin. Alue kasvaa edelleen. Lähimmät palvelut löytyvät
Voikkaan keskustasta. Läheinen Pessankosken silta mahdollistaa nopean pääsyn
myös Kuusankosken keskustaan.
|
|
|
Hirvelä
Hirvelä kuuluu Kuusankosken pohjoisen alueen, Voikkaan uloimpiin alueisiin.
Alue sijaitsee Voikkaan pohjoispuolella, Jaalaan ja Heinolaan vievän
Heinolantien vasemmalla puolella. Alueella sijaitsee erillinen,
idyllinen omakotitaloalue, jossa on sekä uusia että vanhoja asuinrakennuksia.
Muutoin alue on varsin maaseutumaista, rauhallista ja luonnonläheistä seutua.
Hirvelän läheisyydessä sijaitsee kesäkuukausina ahkerassa käytössä oleva
Sompasen uimaranta. Lähimmät palvelut ovat Voikkaan keskuksessa.
|
|
|
Mattila
Laajalle levittyvä Mattila sijaitsee Kuusankosken koillisosassa, Voikkaalla,
muutamia satoja metrejä teollisuusalueelta. Mattila on vanha maanviljelyskylä,
jonka vanhimpia tiloja on viljelty 1500-luvulta asti. Osassa Mattilaa on
maalaiskylän tunnelma säilynyt. Tiet mutkittelevat pihojen, navettojen ja
aittojen ohi. Myös uusia taloja on noussut tälle rauhalliselle
omakotitaloalueelle. Lähimmät palvelut löytyvät Voikkaan keskuksesta aivan
läheltä.
|
|
|
Mäentausta
Mäentaustan alue sijaitsee Kuusankosken pohjoisosan, Voikkaan keskustan ja
sen palvelujen tuntumassa. Hirvelän koulu on aivan vieressä. Alueella on hyvät
ulkoilureitit.
|
|
|
Sikomäki
Sikomäki on idyllinen pientaloalue, missä uusia taloja on noussut vanhojen
rinnalle. Sikomäen alla, klubirakennuksen lähellä sijaitsevan hiekkakentän
luoteiskulmassa on suurehko hiidenkirnu.
|
|
|
Virtakivi
Virtakiven alue on idyllistä vanhaa puutalomiljöötä vehreissä Kymijoen
rantamaisemissa. Palvelut löytyvät Voikkaan keskuksesta.
|
|