• По-русски
  • In English
  • Auf Deutsch
  • På svenska
  • Tekstiversio
  • Sivukartta
Kouvola
  • Etusivu
  • Palvelut
  • eAsiointi
  • Kouvola-Info
  • Päätöksenteko
  • Yhteystiedot
  • Matkailu
  • Tapahtumat
-+Tulosta
Etusivu / Kouvola-Info / Kansainvälinen Kouvola

Kansainvälinen Kouvola

Kouvola - Kymijoen kaupunki on Kymenlaakson maakunnan osana selkeästi osa Itämeren piirin liiketoimintakeskusta ja kehittyvää Pohjois-Euroopan talousaluetta. Kouvolan seutu on hyvin saavutettava alue, joka yhdistää ja kokoaa eri toimijoita ja toimii logistisena keskuksena. Lisäksi Kymenlaakson maakunta on aktiivisesti kehittänyt yhteyksiään erityisesti läheisen Pietarin alueen ja Baltian maiden alueiden kanssa. Kaupungin tulevan kehityksen kannalta sijainti Helsingin ja Pietarin metropolien kehityskäytävällä on strategisesti keskeinen lähtökohta.

Kaupungin kansainvälistymiseen liittyvät merkittävät muutokset (maahanmuuttajat, investoinnit, globalisoitumisen haasteet, EU:n laajeneminen ja Venäjä), tulevat korostumaan tulevaisuudessa. Yritystoiminta globalisoituu, yliopisto- ja muu koulutustoiminta kansainvälistyy ja maahanmuuttajien määrä tulee kasvamaan. Venäjän taloudellisella kasvulla ja yhteistyön kehittymisellä lähialueiden kanssa on olennainen merkitys Kouvolan kehitykselle.

Kouvolan kansainvälinen sijainti:

- Tunti Venäjän rajalle (Vaalimaan raja-asema)
- Tunti Suomen suurimpiin vientisatamiin (Kotka ja Hamina)
- puolitoista tuntia kansainväliselle lentokentälle (Helsinki-Vantaa)
- Suora rautatieyhteys Venäjän läpi Kiinaan asti (Trans-Siperian rautatie)

Maahanmuuttajat

Vuoden 2009 alussa uuden Kouvolan väkiluku oli 88 436, josta ulkomaan kansalaisia on 1608 (1,8%). Maahanmuuttajien määrä on 2000-luvulla kasvanut, mutta edelleenkin Kouvolassa asuvien ulkomaan kansalaisten prosentuaalinen määrä on alle valtakunnan tason (2,2) ja pienempi kuin Kotkan (3,7%), Lappeenrannan (2,9%) tai Lahden (2,9%).

  • Kouvolassa asuu 82 eri kansalaisuutta (28.2.2009) ja suurimmat ryhmät ovat seuraavat:
    Venäläiset 684
    Kiinalaiset 187
    Virolaiset 182
    Turkkilaiset 66
    Ulkomaalaisia yhteensä 1631

Katso myös

  • INNORAIL
  • EMGR - KyAMK, Kasvavien markkinoiden yhteistyö
  • CIMO
  • Kuntaliitto
  • Eurooppatiedotus,Kouvola
  • Kouvola Innovation Oy

Kouvola-Info

  • Asuinalueet
  • Avustukset
  • Graafinen aineisto
  • Historia
  • Isännänviiri
  • Kansainvälinen Kouvola
    • Ystävyyskaupungit
    • Kansainvälisten asioiden toimintasuunnitelma
  • Kaupunki tiedottaa
  • Kesäteatterit
  • Korian Pioneeripuisto
  • Kouvolan seutu
  • Kouvola tuotteet
  • Kysymykset ja palaute
  • Linkkivinkkejä
  • Mediapalvelut
  • Muuttajalle
  • Palveluhakemisto
  • Perustietoa Kouvolasta
  • Sivujen toteutus
  • Talous ja strategia
  • Tietoa www.kouvola.fi-sivuista
  • Vaakuna ja markkinointitunnus
  • Vaalit
  • Valokuvauskilpailun kuvia
  • Valokuvia Kouvolasta
  • Yhdistysrekisteri
  • Yrittäjäpuisto
Puhelinluettelo
Kouvolan palvelut A-Ö
  • Asukkaiden
  • Matkailijoiden
  • Osaajien
  • Tapahtumien
  • Yrittäjien
  • Sinunkin?
  • Päivitetty 26.10.2009
  • Kouvolan kaupunki
  • PL 85, Torikatu 10, 45100 Kouvola
  • puh. 020 61511
  • info@kouvola.fi