Avoin varhaiskasvatus järjestää suunnitelmallista, tavoitteellista ja monipuolista sisä- ja ulkotoimintaa perheille eri puolilla Kouvolaa. Toiminta on kaikille avointa ja maksutonta eikä vaadi ennakkoilmoittautumista.

Toimintaan osallistutaan yhdessä vanhemman, isovanhemman tai muun läheisen aikuisen kanssa. Lapsi saa mahdollisuuden leikkiä ja oppia yhdessä muiden lasten kanssa. Aikuisilla on mahdollisuus kohdata toisiaan, saada vertaistukea, tukea vanhemmuuteensa sekä palveluohjausta.

Avoimen varhaiskasvatuksen toiminta lähtee aina perheiden tarpeista käsin ja kuluneena vuonna perheet ovat saaneet vaikuttaa toiminnan sisältöihin mm. säännöllisten kyselyjen avulla. Vuoden 2023 aikana avoimessa varhaiskasvatuksessa oli kohtaamisia yli 18 000 kertaa.

Avoimen varhaiskasvatuksen toimintaa

Palvelumme on suljettu 29.3.-1.4.2024 (pääsiäinen).

Maanantai
Kuovin perhepuisto (Lohitie 9, Kouvola)
PERHEPÄIVÄ klo 9-13
VAUVATAPAAMINEN klo 13-16

Naukion päiväkoti (Uimahallintie 5, Kuusankoski)
KOHTAAMISPAIKKA klo 9-11.30
verkostoyhteistyössä

Tiistai
Kuovin perhepuisto
TAAPEROTAPAAMINEN 1-2 -vuotiaille klo 9-12
PERHEILTAPÄIVÄ klo 12-16

Keltakankaan perhekeskus (Keltakankaantie 8, Keltakangas)
PERHEPÄIVÄ ja PERHEULKOILU klo 9-13

Keskiviikko
Kuovin perhepuisto
ISIEN JA LASTEN ILTA klo 17-18.30

Korian Hiivurintien leikkikenttä (Hiivurintie, Koria)
PERHEULKOILU ja PÄIVÄKOTIBUSSI klo 9.30-11.30

Valkealan päiväkoti (Kustaa III tie 12, Valkeala)
PERHEAAMUPÄIVÄ klo 9-11.30

Torstai
Kuovin perhepuisto
VAUVATAPAAMINEN klo 9-12
PERHEILTAPÄIVÄ klo 12-18

Perjantai
Kuovin perhepuisto
PERHEPÄIVÄ klo 9-13
MUSKARI klo 10-10.45

Napan koulun liikuntasali (Napantie 13, Koria)
– sisäänkäynti Paavolantien puolelta
PERHELIIKUNTA klo 14.15-15.30

Tulevasta toiminnasta tiedotetaan tämän sivun lisäksi Facebookissa: Kouvolan avoin varhaiskasvatus ja Instagramissa: avoinvarhaiskasvatus_kouvola.

Tervetuloa mukaan perheiden yhteiseen tekemiseen!

Sihvola Jaana

Varhaiskasvatusyksikön johtaja
Lohitie 9, 45160 Kouvola
0206154890
0404831890
Avoin varhaiskasvatus
Kuovin perhepuisto

Päivitetty 22.3.2024

Sivun alkuun